Europarlamentaarikko
Sari Essayah
KD/EPP

Katsaus europarlamentaarikon toimintaan
KD:n puoluevaltuustolle 30.11.2013

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät puoluevaltuutetut,

Euroopan Parlamentin työtä leimaa tällä hetkellä armoton kiire; mahdollisimman paljon keskeneräistä lainsäädäntötyötä halutaan valmiiksi ennen vaalikevättä. Monia isoja ratkaisuja kuten rahoituskehykset ja maatalousuudistus saatiin vihdoin viimein marraskuun täysistunnossa päätettyä, mutta tapahtuneilla viivästyksillä on jo nyt ollut vaikutusta jäsenvaltioissa mm. erilaisten EU-rahoitteisten ohjelmien ja projektien suunnittelun viivästymisenä. Edelleenkin rahoituskehyksiin liittyvää ns. sektorikohtaista lainsäädäntöä, kuten uusi EU-ruoka-avun korvaava vähävaraisten rahasto, on neuvottelujen alla, mutta siirtymäaikana toiminta kuitenkin pyritään turvaamaan.

Vaalien läheisyys on tuonut päätöksentekoon myös poliittista kierrettä enemmän kuin normaalisti. Asioiden eteenpäin viemisestä halutaan poliittisia irtopisteitä ja korostaa juuri oman poliittisen ryhmän saaneen läpi tavoitteensa, vaikka jokainen ymmärtää, että aina tarvitaan kompromisseja ja yhteistyötä.

Komission puheenjohtajapeli on myös polkaistu käyntiin. Vaalien kiinnostavuuden lisäämiseksi poliittiset ryhmät kehittivät ja parlamentti päätöslauselmallaan siunasi sopimuksen, jolla tuleva komission puheenjohtaja valittaisiin puolueiden asettamien ns. kärkiehdokkaiden joukosta, eniten meppipaikkoja saaneen puolueen riveistä. Samalla jäsenvaltioita kehotettiin vaalijärjestelyissä mm. äänestyslipuissa ja ehdokaslistoissa tuomaan esille, mitä eurooppalaista puoluetta kukin ehdokas edustaa ja ketä siten kannattaa komission puheenjohtajaksi. Esitys on saanut valtavasti arvostelua osakseen, sillä se ei todellakaan huomioi jäsenmaiden erilaisia vaalilakeja ja toimintatapoja. Meillä Suomessa äänestysliput ovat tyhjiä, eikä virallisissa ehdokaslistoissakaan ole ollut tapana esitellä vaalilain edellyttämiä tietoja enempää.

Me kristillisdemokraatit tiedämme kokemuksesta, että aina ennen vaaleja ei ole edes selvää, mihin poliittiseen ryhmään uusi edustaja on menossa, saati ketä nykyisten parlamentissa edustettujen puolueiden ulkopuolelta tulevat ehdokkaat kannattavat komission puheenjohtajaksi vai kannattavatko ketään. Lisäksi perussopimusten perusteella neuvosto edelleenkin nimittää komissaariehdokkaat jäsenmaista, joten missään ei vaadita tulevan komissaarin asettumista ehdolle vaaleihin, vaikka tällainen poliittinen sopimus on olemassa.

Sosialistit ja demokraatit kuitenkin nimesivät jo parlamentin nykyisen puhemiehen saksalaisen Martin Schulz omaksi ehdokkaakseen, ja tänä viikonloppuna Suomen SDP:n tarkoitus kertoa asettuvansa hänen taakse. Liberaaliryhmän ALDEN, johon Suomen Keskusta kuuluu, ehdokasasetteluun liittyy meikäläisittäin erityistä mielenkiintoa. Tähän asti on arvuuteltu, lähteekö Olli Rehn ehdolle, mutta tällä viikolla ryhmän istuva puheenjohtaja, liittovaltiointoinen Guy Verhofstadt ilmoitti olevansa käytettävissä kärkiehdokkaaksi tammikuussa tapahtuvaan valintaan. Poliittiset vastustajat jo hykertelevät, jos Alexander Stubbiakin tiukempi federalisti saadaan vetämään vaalivankkureita, joissa Keskustakin on kyydissä. Perussuomalaiset ovat kuulemma jo valmiita vaikka maksamaan federalisti Verhofstadtin vaalikiertueen Suomeen!

Vihreillä on menossa jäsenäänestys, ECR-ryhmä ei ehdokasta aseta ja oma EPP-ryhmämme on halunnut lykätä päätöksen vasta vaalien alle maaliskuuhun. EPP:n niminähän on pyöritelty niin Kataista, Reinfeldia, Irlannin Edna Kennyä, Luxembourgin Junkeria kuin nyt uusimpana nimenä sisämarkkinakomissaaria, ranskalaista Barnieriä. Lisäksi mukaan pitäisi saada myös naisia; olen itsekin kannattanut sitä, että joka maasta löytyisi yhtälailla mies- kuin naisehdokas komissaariksi.

Kuitenkaan en usko siihen, että puheenjohtajakisalla saadaan vaali-innostusta aikaa tai että EU-vaalien henkilöittäminen edes on tarpeellista. Uskon, että näissä vaaleissa riittää puhetta EU:n suunnasta ja tulevaisuudesta ja siitä, mille arvoille sen halutaan rakentuvan; varmasti tärkeä on myös keskustella Euroopan taloudesta ja työllisyydestä, sisämarkkinoista, turvallisuudesta ja naapuruuspolitiikasta.

Keskeinen kysymys EU:n suunnasta kilpistyy liittovaltiokehitykseen. EU:n omien varojen lisääminen esimerkiksi rahoitusmarkkinaveron kautta, euroalueen yhteinen budjetti ja oma valtiovarainministeriö tai velan yhteisvastuu, kuten esitykset eurobondeista tai velanpurkurahastoista, lisäisivät toteutuessaan kaikki liittovaltiomaisia elementtejä ja kasvattaisivat Suomen kustannuksia ja nostaisivat julkisen sektorin riskejä.

Välillä kuulee sanottavan, että liittovaltio-kehityksestä puhuminen on vain äänestäjien pelottelua. Tällä viikolla Suomessakin uutisoitiin arvovaltaisen Bruegel-ajatuspajan keskustelualoite, jossa tutkijat Mody ja Wolff kovin sanoin arvostelevat EU-politiikan nykysuuntaa, jossa kriisitoimien varjolla hivuttamalla ajetaan liittovaltiota ja vallan keskittämistä komissiolle. Mody ei usko talousohjauksen entistä laajemman keskittämisen puuttuvan, saati sitten korjaavan kriisin varsinaisia syitä. Esimerkkinä hän mainitsee pankkiunionin, jonka pelkää vain lisäävän holtittomuutta, jos pankeilta ja jäsenmailta ei edellytetä vastuunottoa omista ongelmista.

Vallan keskittämisen kylkiäisenä on luotu koko joukko sekavaa hallintoa ja uusia rakenteita. Suurimpana ongelmana hän pitää sitä, että kehitystä pusketaan eteenpäin vastoin jäsenmaiden kansalaisten tahtoa; näin menetetään myös EU:n legitimiteetti eli hyväksyttävyys kansalaisten silmissä. Tästähän näemme koko ajan merkkejä joka puolella EU:ta kasvavana kriittisyytenä yhteistä päätöksentekoa kohtaan.

Suomessakin keskustelu usein kärjistyy, ollaan joko EU-vastaisia tai -myönteisiä. On olemassa myös mahdollisuus edistää jossain asioissa integraatiota ja vastustaa sitä toisissa asioissa. Minut itsenikin tunnetaan liittovaltiokehityksen vastustajana, mutta olen innokas sisämarkkinoiden edistäjä. Avoimelle ja vientiin suuntautuvalle taloudelle, kuten Suomelle, on EU:n toimivista sisämarkkinoista paljon hyötyä yhtenäisenä 500 miljoonan ihmisen markkina-alueena.

Se hyöty tässä kehityksessä on ollut, että monissa EU-maissa on alkanut prosessi, jossa arvioidaan sitä, onko kaikki EU-sääntely tarpeellista tai ainakaan oikeasuhteista. Brysselistä on tullut kansalaisten mielikuvissa ”byrokratiakirnu”, joka suoltaa direktiiviä toisensa perään. Toimivien sisämarkkinoiden rakentamiseksi on alun perin haluttu rakentaa tavaroiden, palveluiden, työvoiman ja pääoman vapaa liikkuvuus; tätä varten on tarvittu sääntelyä, sillä yritysten toimintaedellytysten kannalta yhtenäisempi lainsäädäntö on toki parempi kuin 28 erilaista. Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa tämä sääntely itsessään on estämässä juuri tavaroiden, palveluiden, työvoiman ja pääoman vapaan liikkumisen.

Otetaanpa vaikkapa esimerkiksi tällä hetkellä työn alla oleva kuljetuskaluston enimmäiskokoa koskeva direktiivi. Suomessa käytössä olevalla raskaammalla ajoneuvoyhdistelmällä olisi jatkossakin voitava liikennöidä EU-maiden välillä. Muutaman EU-maan vastustuksen takia uhkana on kyseisen kaluston kieltäminen rajat ylittävässä liikenteessä, vaikka se olisi sallittua kummallakin puolella rajaa. Jos tämä järjettömyys menee läpi, niin tämä toisi kymmenien miljoonien lisälaskun kaupalle ja yrityssektorille. Tässä suomalaisen edunvalvonnan ei ole vara nukkua, ja myös meidän meppien on tehtävä kaikkemme vaikuttamistyössä.

Pyrkimällä parempaan sääntelyyn voimme parhaimmillaan luoda edellytyksiä talouskasvuun, työllisyyteen ja hyvinvointiin ja vauhdittaa yrittämisen mahdollisuuksia toimivilla sisämarkkinoilla.

Hyvät ystävät,

Meille kristillisdemokraateille kaikkein tärkeintä on kuitenkin vaikuttaa Euroopan arvopohjaan ja kannustaa ihmisarvon kunnioittamisen, ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen toteuttamista niin Unionin sisä- kuin ulkopuolella. Me pystymme vaikuttamaan näissäkin asioissa olemalla aktiivisesti mukana eurooppalaisessa yhteistyössä. Puolitoista viikkoa sitten olin mukana Eutanasia-lainsäädännön laajentumisesta huolestuneen kansalaisliikkeen perustamistilaisuudessa Euroopan Parlamentissa. Aihe on noussut ajankohtaiseksi, kun on huomattu kuinka eutanasian sallivissa maissa lainsäädäntöä on lähdetty liu’uttamaan alaikäisiin lapsiin, muistisairaisiin ja mielenterveysongelmaisiin. Kaiut Euroopan synkiltä vuosikymmeniltä palautuvat väkisinkin mieleen: kenen elämä siis katsotaan merkitykselliseksi ja elämisen arvoiseksi. Jokaisen ihmisen arvoa puolustavan kristillisen ihmiskuvan puolustajia tarvitaan siis kipeästi.

Meille kristillisdemokraatteina EU-vaalikamppailu tulee tarjoamaan hyvän mahdollisuuden nostaa keskusteluun meille keskeiset arvolinjaukset ja rakentavat näkemykset EU-politiikasta.

Siksi odotankin jo innolla alkavaa vaalityötä yhdessä toisten ehdokkaiden ja kentän vaalitoimijoiden kanssa. Haastetaan toisetkin mukaan ja tehdään hyvä kampanja yhdessä!

 

Europarlamentaarikko
Sari Essayah KD/EPP

Katsaus europarlamentaarikon toimintaan
KD:n puoluekokoukselle  30.8.2013

Hyvä puoluekokousväki,

yhteenveto parlamenttitoimistani löytyy netistä puoluekokousmateriaaleista, samoin tämä katsaus.

Omat valiokuntani eli työllisyys- ja sosiaaliasioiden sekä talous- ja raha-asioiden valiokunnat ovat olleet hyvin keskeisessä roolissa kun EU:ssa on painittu talous-, pankki- ja työttömyysongelman kourissa.

Talouskriisin myötä alkanut talouspolitiikan yhteinen ohjaus sisältää osin kannatettavia toimia kuten finanssimarkkinoiden tiukempaa sääntelyä, pankkisektorin suurempaa vastuuta kriisien hoidossa ja veronkierron suitsimista. Osalla taloushallintopaketin esityksistä halutaan – aivan oikein – tehostaa voimassa olevan vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamista. Kuitenkin annetuissa esityksissä on mukana elementtejä, jotka ovat ongelmallisia jäsenvaltioiden budjettisuvereniteetin näkökulmasta ja syventävät talousintegraatiota liittovaltiokehityksen suuntaan.

Työllisyysvaliokunnassa olemme käsitelleet mm. työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen liittyviä esityksiä ja nuorisotyöttömyyden ongelmaa. Lähetettyjen työntekijöiden direktiivin soveltaminen kaipasi pikaisia toimia, jotta vastaanottavan jäsenmaan viranomaisilla olisi paremmat mahdollisuudet valvoa työolosuhteita, palkkoja ja sosiaalisten velvoitteiden toteutumista

Työvoiman liikkuvuuteen liittyy suomalaisen asumisperusteisen sosiaaliturvan näkökulmasta ongelmallinen yhdenvertaisen kohtelun ulottaminen myös muuhun kuin työskentelyyn perustuvaan sosiaaliturvaan. Tämä ongelma on ollut tiedossa koko Suomen EU-jäsenyyden ajan, siksi pyyhkeitä asiasta on annettava edellisille ja nykyiselle hallitukselle yhtälailla. Kansallisen toimivallan suojaaminen sosiaaliturvan ja terveydenhuollon palvelujärjestelmien osalta pitää olla EU-politiikan prioriteetteja.

Hyvät kuulijat,

Elämme kasvavien maailmankatsomuksellisten ristiriitojen maailmassa. Yksi Euroopan Unionin päätavoitteista on ihmisoikeuksien ja demokratian edistäminen sekä Euroopassa että maailmanlaajuisesti. Euroopan parlamentista on kasvanut kansainvälisesti merkittävä ihmisoikeuksien puolustaja, joka päätöslauselmillaan lisää tietoisuutta ihmisoikeusrikkomuksista ja luo poliittista painetta toimia toisin.

Omassa työssäni olen paneutunut valtuuskuntajäsenyyksieni mukaisesti paitsi Israelia ja Lähi-itää koskeviin asioihin niin myös laatimaan kiireellisiä ihmisoikeuskannanottoja ja osallistumaan erilaisiin keskusteluihin ja seminaareihin uskonnonvapauskysymyksistä. Olen vedonnut suurlähettiläisiin sekä tavannut totalitäärisissä maissa asuvia henkilöitä ja heidän läheisiään.

Uskon, että vaikka joskus vetoaminen itsevaltaisten tyrannien hallintoihin tuntuu toivottomalta, se ei kuitenkaan ole turhaa. Esimerkiksi iranilaisen pastorin Yosef Nadarkhanin kuolemantuomio peruttiin voimakkaan kansainvälisen huomion vuoksi. Me vapaissa maissa elävät emme saa ummistaa silmiämme sorrettujen hädältä.

Tilanne Euroopassakaan ei ole helppo. Antisemitismi nostaa päätään Unkarissa ja Iso-Britanniassa uskoaan puolustanut kristitty hotellinomistaja haastettiin oikeuteen. Kaiken lisäksi me kristityt nahistelemme keskenämme; joissakin maissa valtakirkko painostaa voimakkaastikin vähemmistökirkkoja. Meidän on oltava valppaina puolustamassa omantunnon- ja uskonnonvapautta myös omissa yhteiskunnissamme.

Siksi pidän erityisen tärkeänä ja merkittävänä sitä, että kesäkuussa neuvosto julkaisi uskonnonvapauden edistämistä koskevat suuntaviivat jotka ohjaavat EU:n ja jäsenvaltioiden toimintaa sekä EU:n rajojen sisällä että ulkosuhteissa. Nämä suositukset ovat tärkeä työkalu kun kohtaamme uskonnonvapauden loukkauksia ympäri maailmaa, ja olen iloinen, että EU:ssa on näin tunnustettu uskonnonvapauden strateginen tärkeys.

Hyvät kuulijat,

Seuraavista EU-vaaleista tulee todelliset linjavaalit; mihin suuntaan unionia aiotaan kehittää. Keskustelu toimivallan jaosta jäsenmaiden ja Unionin välillä sekä EU:n instituutioiden kesken on jo herännyt monissa maissa mm. Iso-Britanniassa ja Hollannissa. Näen, että suomalaiset ymmärtävät yhä enemmän vastustaa mm. yhteistä velkaa ja komission lisääntyvää budjettivaltaa ym. liittovaltiokehitystä, mutta tukea löytyy jäsenmaiden väliselle rakentavalle yhteistyölle. Toimivien sisämarkkinoiden kautta halutaan työllisyyttä ja hyvinvointia, ja toisaalta eurooppalaisten arvojen kautta kannustaa ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen toteuttamista niin Unionin sisä- kuin ulkopuolella. Jos tämä kuulostaa tutulta, niin KD -linjastahan tässä on kyse.

Toivon, että myös meillä käydään rakentava keskustelu Suomen EU-politiikan linjasta. Hyvän pohjan sille antaa hallituksen kesäinen EU-selonteko, jota eduskunnan valiokunnat käsittelevät syksyn aikana. Olen useampaan otteeseen esittänyt, ja esitän edelleen, että mielestäni mepit tulisi ottaa mukaan selontekokeskusteluun. EU-selonteon palautekeskustelu voisi olla mallina jatkossa toteutettaville toistuville EU-asioiden yhteisistunnoille meppien ja kansanedustajien kanssa.

Keskeinen kysymys EU:n suunnasta kilpistyy liittovaltiokehitykseen. Itse haluan pelottelun ja slogaaneilla mäiskimisen sijaan avata, miten se näkyy Euroopan Parlamentin työssä. Siksi pientä listaa federalistien suosikkiesityksistä, jotka putkahtelevat esiin tuon tuostakin joko erillisinä tai muiden esitysten kylkiäisinä.

1)  EU:lle ajetaan isompaa budjettia kansallisten budjettien kustannuksella. Vuoteen 2020 ulottuviin budjettikehyksiin nettomaksajamaat saivat onneksi neuvoteltua noin 1 % tason, mutta on ikävä, että sinänsä tärkeän välitarkastelun kautta korotuksille jäi takaportti. Niin kutsutut omat varat, esimerkiksi rahoitusmarkkinavero, yritetään ajaa EU:n budjetin kasvaviksi tulonlähteiksi. Täytyy ihmetellä, että monet hallituspuolueidenkin mepit ajoivat isompaa EU-budjettia vastoin Suomen hallituksen linjaa. Jokin puuttuu laskutaidossa, sillä isompi budjetti tietää aina isompaa nettomaksuosuutta Suomelle.

2)   Erilaiset esitykset sosiaaliturvan, esimerkiksi työttömyysturvan, osittaisesta siirtämisestä EU:n kontolle ajavat samaa tulonsiirtoliittovaltiota.

3)  Yhteisvastuu velasta esimerkiksi eurobondien tai velanpurkurahaston kautta on komission valmistelussa. Suomella ei ole siinä kuin hävittävää, koska lisäriski nostaisi omien lainojemme korkoja.

4)   Suomelle epäedullista yhteisvastuuta ovat myös esitykset pankkiunionin yhteisestä talletussuojarahastosta tai kriisinratkaisurahastosta. Siinäkin suomalaiset joutuisivat pankkiemme nousevien maksujen kautta eteläisemmän Euroopan ongelmien maksajiksi.

5)   Koska perussopimukset kieltävät EU:lta monta asiaa, esimerkiksi yhteisvastuun jäsenmaiden veloista, on keksitty kiertoteitä. On julkinen salaisuus, että perussopimukset aiotaan neuvotella EU-parlamenttivaalien jälkeen uusiksi. Eräs perustelu tulee olemaan että vakausmekanismit halutaan niin kutsutusti EU:n demokraattisen järjestelmän piiriin. Perussopimusuudistukset johtaa vain liittovaltiomaisten elementtien kasvuun.

6)  Sixpack ja twopack ovat avanneet tietä laajemmalle puuttumiselle jäsenmaiden budjettivaltaan, vaikka niin kutsutun eurooppalaisen ohjausjakson aikana komissio ei vielä voikaan puuttua jäsenmaan budjetin yksityiskohtiin. Tämä on usein taktiikkana: venytetään nykyisten perussopimusten tulkintaa niin pitkälle kuin voidaan, ja ylikin, ja sen jälkeen kehitystä vivutaan yhä edemmäs perussopimuksia muuttamalla.

7)  Euroaluetta voidaan nykysääntöjenkin puitteissa viedä pitemmälle kuin muuta unionia, joten siitä halutaan liittovaltiokehityksen kärki perustamalla sille oma budjetti, valtiovarainministeriö ja –ministeri.

8)   Vaalijärjestelmä halutaan pieniä jäsenmaita vähemmän suosivaksi. Esimerkiksi Suomi saa nyt 13 meppiä, kun väkilukumme oikeuttaisi mies- ja ääniperiaatteella vain kahdeksaan. On itsestään selvää, ettei suomalaisten kannata suostua muutoksiin.

9)  Esitykset komission valitsemisesta poliittisten voimasuhteiden perusteella eräänlaiseksi hallitukseksi toisi hallitus-opposition-asetelman parlamenttiinkin, mutta Suomen kannalta on parempi, että nyt voidaan neuvoston ja parlamentin kanssa neuvotella asiaperustein.

10) EU-lainsäädäntö pyrkii tunkeutumaan eri alueille, vaikkapa energiapolitiikan kautta metsien suojeluun ja hyötykäytön valvontaan, säädellen yhä enemmän komissiovetoisesti yli kansallisen lainsäädännön.

Euroopan parlamentti on liittovaltiokehityksen pesäpaikka. Esimerkiksi suomalaisista mepeistä Sdp:n, Vihreiden ja Rkp:n edustajat ja osa kokoomuslaisista on avoimesti edellä listaamieni esitysten  kannalla. Olen 83,5 prosenttisesti äänestänyt EPP-ryhmäni mukana ja yleensä näkemyserot omassa ryhmässä liittyvät mm. eurobondeihin ja yhteisvastuulliseen velkaan, joita myös monet Saksan CDU:n ja Ruotsin mepit kaihtavat.

Nykytilasta on mahdollista päästä eteenpäin liittovaltiokehityksen ja yhteisvastuullistamisen sijaan jäsenmaiden omin ponnistuksin: tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, vastuullista talouspolitiikka ja velan vähentämistä. Samalla on uskallettava panostaa tutkimus- kehitys ja innovaatiotoimintaan ja investointeihin, joilla helpotetaan työtä julkisella sektorilla ja joilla yksityinen sektori tulee entistä kilpailukykyisemmäksi. Eurooppalainen yhteistyö ei saa olla pyrkimystä elämään toisten työn tuloksista, vaan jokaisen tulee hoitaa omat asiansa vastuullisesti.

Hyvä puolueväki,

Euroopan parlamentin syksystä on tulossa työntäyteinen. On odotettavissa, että määrällisesti mittava joukko lainsäädäntöhankkeita saadaan päätökseen, sillä lähestyvät eurovaalit luovat painetta kaikille EU-elimille saada näyttöjä aikaiseksi. Talouskasvua odotetaan jälleen kerran sisämarkkinoiden, digitaaliagendan ja tutkimus- ja innovaatiopolitiikan kautta. Myös energiamarkkinoiden integraatiota pusketaan eteenpäin, vaikka pahoin pelkään sen johtavan meillä Pohjoismaissa vain hintojen nousuun. Talouskriisiä puolestaan pyritään suitsimaan pankkiunionin, finanssimarkkinoiden sääntelyn ja veronkierron ja veropetosten ehkäisyn kautta. Tosiasia on, että monet vaikeat uudistukset tullaan lykkäämään Saksan vaalien yli, kuten pankkien kriisinhallintamekanismi pahaenteiseltä kuulostavan yhteisen kriisirahaston kera, samoin kuin Kreikan velkojen uudelleenjärjestely.

Hyvä puolueväki,

EU- vaaleihin on noin yhdeksän kuukautta aikaa. Meidän on puolueena ymmärrettävä näiden vaalien painoarvo ja tärkeys. Kyse ei ole vain meppipaikan säilyttämisestä, vaan kaikki puolueet hakevat menestystä ja formula-termein paalupaikkaa seuraaviin eduskuntavaaleihin.

PS:n Timo Soini on ilmoittanut puolueensa hakevan EU-vaaleista suurimman puolueen asemaa päästäkseen hallituskiitoon eduskuntavaaleihin. Keskustalle komissaari Rehnin mahdollinen ehdokkuus voi olla tässä tilanteessa taakka; eurobondien kehittelyn, velanpurkurahaston ja yhteisen talletussuojan keskeinen arkkitehti on kyllä parlamentin federalistisimmalle ALDE -ryhmälle hyvä keulakuva, mutta keskustan äänestäjälle voi olla hämmentävää tajuta tukevansa moista liittovaltiointoa. Paavo Väyrysen näkemyshän on, että liberaaliryhmä ALDE on väärä ryhmä Keskustalle.

Uskon, että EU-politiikassa KD:n asiallisen kriittinen, mutta yhteistyökykyinen linja pärjää vertailussa. Meidän tulee ottaa toukokuun EU-vaalit tosissaan ja saada väki liikkeelle. Eduskunta- ja kuntavaalien valossa menestyminen on mahdollista, mutta vaatii koko kentän sitoutumista ja johtavien KD -poliitikkojen mukanaoloa. Olen iloinen, että talvella esittämääni haasteeseen ehdokkuudesta useampi kansanedustaja on jo tarttunut. Jos aikoo olla vaalipiirinsä ykkönen eduskuntavaaleissa, EU-vaaleja ei ole juuri vara jättää väliin. Kuten olemme pitkin kevättä kuulleet, monista puolueista istuvia ministereitä on jo ilmoittautunut mukaan ja monet kansanedustajat kertovat vähintäänkin harkitsevansa lähtemistä.

Hyvät ystävät,

Toivon, että tässä kokouksessa käymme hyvän evästyskeskustelun EU-vaaleihin ja siihen, kuinka rakennamme siitä uskottavan alun myös menestyksekkäälle eduskuntavaalikampanjalle.

 Mepin toimintakertomus puoluekokousten välillä 2011-2013

Europarlamentaarikko
Sari Essayah KD/EPP

Katsaus europarlamentaarikon toimintaan KD:n puoluevaltuustolle 4.5.2013

Hyvät puoluevaltuuston edustajat,

Veronkierto, rahanpesu ja veroparatiisit ovat olleet viime aikoina eurooppalaisen poliittisen keskustelun ytimessä. Enkä siis nyt puhu vain Kyproksesta! Julkiset taloudet ovat tällä hetkellä kriisissä eri puolella Eurooppaa. Veronkierto ja veropetokset syövät veropohjaa ja jättävät rehellisten kansalaisten ja yritysten maksettavaksi petosten tekijöiden välttämät verot. On esitetty arvioita, että veropetoksilla ja veronkierrolla heikennetään julkisia talouksia entisestään jopa 1 000 miljardin euron verran vuodessa.

Niinpä on tullut poliittinen momentum lähteä taisteluun niistä rahoista, jotka oikeasti kuuluvat meille kaikille yhteisten hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseksi. Tai kuten valtiovarainministerimme Jutta Urpilainen totesi viime maanantain korkean luokan talous- ja veroseminaarissa edesmenneen Margaret Thatcherin hengessä ”We want our money back”, – vain huitova käsilaukku puuttui!

Myös USA:ssa käyttöönotettu ns. FATCA-laki automaattisesta tietojensiirrosta on tuonut EU:lle painetta laittaa asia kuntoon myös Euroopassa. Aivan viime viikkoina pankkisalaisuuden linnakkeena tunnettu Luxemburg on luvannut tukea automaattista tietojenvaihtoa, joten tällä hetkellä ilmeisesti Itävalta on ainut vastustaja ja pystyy neuvoston päätöksen edellyttäessä yksimielisyyttä vielä kaatamaan hankkeen.

Itse toin kansainväliselle seminaariväelle Euroopan Parlamentin talousvaliokunnan puolesta terveiset lausunnosta, jossa otimme kantaa komission toimenpidepakettiin.

Veroasiat kuuluvat jäsenmaiden toimivaltaan, mutta verorikosten ylittäessä maiden rajat tarvitaan lisääntyvää kansainvälistä yhteistyötä niin EU-tasolla kuin globaalistikin. Valiokunnassa tuimme komission näkemyksiä veroviranomaisten välisestä automaattisesta tietojen vaihdosta, vaadimme veroparatiisi-käsitteen kattavaa määrittelyä ja ns. ”mustien listojen” käyttöönottoa yhtenäisten kansainvälisten painostustoimien aikaansaamiseksi.

Ylikansallisten yhtiöiden tulisi valiokuntamme mielestä raportoida, minkälaista taloudellista toimintaa niillä on ollut ja kuinka paljon veroja ne ovat maksaneet kussakin maassa, jossa ne toimivat, mukaan luettuna veroparatiisit. Viime aikoina julkisuuteen ovat nousseet useat kansainväliset suuryritykset, jotka erilaisten – sinällään laillisten keinojen – kuten yritysjärjestelyiden, sisäisen siirtohinnoittelun ja korkojen verovähennysoikeuden avulla siirtelevät ja jakavat voittonsa korkeamman verotuksen maista olemattomasti verotettuihin maihin tai veroparatiisialueille.

Meillä Suomessa esille ovat nousseet ulkomaalaisomisteiset terveydenhoitoyhtiöt, joista ostetaan osin julkisin verovaroin terveydenhoitopalveluita, mutta jotka eivät osallistu veronmaksuun. Iso-Britanniassa nousi suuri kohu useista amerikkalaisista suuryhtiöistä kuten Google, Facebook ja Starbucks, jotka maksavat Britanniasta tienatuista miljoonista minimaaliset verot ja siirtävät voitot muualle. Myös Suomessa Google menettelee samoin. Vaikka Haminan palvelinkeskus tuo työpaikan 90:lle ja sitä kautta ansiotuloveroja paikkakunnalle n. 400 000 euroa, yritys maksoi v. 2011 Suomeen 110 000 euroa yhteisöveroa, samanaikaisesti Suomen valtio tuki yritystä Tekesin kautta n. 150 000 eurolla. On arvioitu, että Google Finlandin mainosmyynti olisi ilman tilinpäätössiirtoja n. 100 miljoonaan ja muiden yksiköiden perusteella laskettu arvio Suomelle kuuluvista veroista olisi n. 7 miljoonaa nykyisen hieman yli 100 000 sijasta.

Lakeja ei ole rikottu, mutta tiedot maksetuista veroista per maa varmasti lisäisivät julkista painetta aggressiivisen verosuunnittelun vähentämiseen. Euroopan parlamentissa on myös hyväksytty malli ns. yhteinen yhtiöveromalli, jonka perusteella kansainväliset konsernit jakaisivat liikevoittonsa eri sijaintimaiden kesken verotettavaksi liikevaihdon ja työntekijämäärän painotusten mukaan. Neuvostossa asia ei kuitenkaan ole edennyt.

Näistä ja lukemattomista muista esimerkeistä johtuen talousvaliokunta oli valmis menemään osassa linjauksistaan komissiota pidemmälle. Yrityksiltä, jotka menevät aggressiivista verosuunnittelua vielä pidemmälle eli rikkovat verolakeja, tulisi evätä valtionavut ja kieltää osallistuminen julkisiin hankintoihin, samoin jäsenmaiden viranomaisten tulisi ottaa pois toimiluvat finanssilaitoksilta, jotka avustavat veropetoksissa.

Euroopan parlamentissa on parhaillaan lainsäädäntöesityksiä, joita täydentämällä omalta osaltaan voidaan tukea komission toimenpidepakettia. Rahanpesun vastaista direktiiviä tulisi tukea julkisilla valtiollisilla rekistereillä yritysten ja säätiöiden todellisesta omistuspohjasta.

Samoin talousvaliokunta piti tärkeänä, että kehitysmaiden veroviranomaisia autetaan luomaan järjestelmä, jolla mm. raaka-ainevaroja hyödyntävät ylikansalliset yhtiöt jättäisivät myös verotuloja näihin maihin. On arvioitu, että veroparatiiseihin siirtyy siirtohinnoittelun takia noin 125 miljardia euroa oikeasti näille maille kuuluvia verovaroja. Summa on noin kaksinkertainen näiden maiden saamaan kehitysapuun nähden. 

Hyvät kuulijat,

Parlamentin 2013 alkuvuoden työtä ovat siivittäneet parlamentin kannan muodostus kahteen aivan keskeiseen EU-tason asiaan; rahoituskehyksiin ja maatalousuudistukseen.

Maaliskuun täysistunnossa parlamentin enemmistö hylkäsi Eurooppa-neuvoston pohjan vuosien 2014 – 20 rahoituskehysneuvotteluille. Osa parlamentin lausunnon vaatimuksista oli varsin perusteltuja kuten nykyistä suurempi joustavuus menoluokkien välillä ja välitarkastelu vuoden 2014 vaalien jälkeen. EU:n rahoituskehyksen seitsemän vuoden sykli on todella pitkä ja huonosti linjassa parlamentin ja komission 5 vuoden vaalikauden kanssa. Ohjelmat, maatalous- ja aluerahat lyödään kiinni aina edellisellä kaudella; toimi siinä sitten muuttuneissa olosuhteissa.

Sen sijaan en voinut yhtyä lausunnon vaatimukseen ”todellisista omista varoista”, lue EU-veroista ja uusista maksuista budjetin katteeksi. Myös vaatimus rahoituskehysten hyväksymisestä tulevaisuudessa määräenemmistöllä tietäisi kylmää kyytiä nettomaksajamaille. Nyt budjettikehys vaatii neuvostossa yksimielisyyttä. Tällä kertaahan nimenomaan nettomaksajamaiden linja voitti eli budjetin suhteellinen kasvu taittui. Jatkossakin on syytä budjetin jatkuvan kasvattamisen sijaan tehostaa yhteisten rahojen käyttöä, kitkeä väärinkäytökset ja poistaa muutamien maiden jäsenmaksualennukset. Varsinainen käsittely neuvoston ja parlamentin kompromissin hyväksymisestä tapahtunee kesällä.

Maatalous on niitä harvoja politiikan sektoreja, jotka ovat nykyään yksinomaan EU:n yhteisessä toimivallassa. Maatalousuudistus oli nyt ensimmäistä kertaa Lissabonin sopimuksen pohjalta myös parlamentin toimivallassa.

Me EU:n maatalouspolitiikka ja maataloustukien perusteet määritellään etukäteen seitsemän vuoden jaksoissa. Parhaillaan menossa oleva jakso päättyy tämän vuoden lopussa. Neuvottelut uuden CAP-kauden säännöksistä alkoivat jo heinäkuussa 2010. Säädösten oli määrä olla valmiina tämän vuoden alussa, mutta valmista ei tullut. Nyt eletään siinä uskossa, että uudet säädökset tulisivat voimaan 2015 alusta ja aiempia noudatettaisiin pääosin vielä ensi vuosi.

Me suomalaisen maatalouden ystävät saamme olla tyytyväisiä maaliskuisiin täysistuntoäänestyksiin. Parlamentti nimittäin ymmärsi pohjoisen maatalouden haasteita ja teki merkittäviä parannuksia komission alkuperäiseen esitykseen.

Pääosa meistä suomalaismepeistä teki tiivistä yhteistyötä yli puoluerajojen jättämällä yhteisiä muutosesityksiä ja saamalla niistä myönteisiä päätöksiä ryhmissään. Erityisen tärkeitä meille ovat poikkeukset, joilla huomioidaan maantieteelliset erityisolot, kuten ns. pohjoisten olojen erityisraja ja turvemaiden kyntökiellon peruuttaminen.

Esimerkiksi viherryttämisvaatimuksen helpottamien tarkoittaa sitä, että 62 asteen pohjoispuolella ei tarvitse yrittää kasvattaa kolmea erilaista viljelykasvia toisin kuin eteläisemmillä alueilla.

Komission esittämä turvemaiden kyntökielto olisi toteutuessaan koskettanut EU-maista pääasiassa vain suomalaisia viljelijöitä. Se olisi käytännössä estänyt uusien viljelymaiden raivaamisen ja tehnyt tilan laajentamissuunnitelmat mahdottomiksi. Suomalaisen maatalouden kannalta hyvä on myös se, että tuotantoon sidottua tukea voidaan jatkossa maksaa jopa 15 prosenttia suorista tuista.

CAP-uudistus ei kuitenkaan vielä ole paketissa. Seuraavaksi vuorossa ovat ns. trilogineuvottelut. Nyt sormet ristissä toivotaan, että parlamentin, komission ja neuvoston kesken päästään nopeasti yhteisymmärrykseen.

Trilogin neuvottelutulos tulee sen jälkeen vielä kerran niin parlamentin täysistunnon kuin ministerineuvostonkin pöydälle. Toivon mukaan tämä tapahtuu kolmen vuoden prosessin päätteeksi ”jo” ensi kesäkuussa, jotta maatalousyrittäjät pääsevät suunnittelemaan tuotantoaan lähivuosiksi.

Kevään kolmas tärkeä asia koski parlamentin ja neuvoston kompromissia euromaiden budjettikurista. Komission valvontaoikeus jäsenvaltioiden talousarvioista on periaatteellisesti iso kysymys. Kriisimaan kohdalla voi vielä perustella, että sen taloudenhoitoon puututaan ulkopuolelta. Demokratian ja budjettisuvereniteetin näkökulmasta on kuitenkin ongelmallista, että kaikkien tulee noudattaa komission talousnäkemystä ja alistaa budjettinsa ennakkotarkastukseen. Esitykseen sisältyi vielä esitys työryhmästä pohtimaan eurobondeja ja velanpurkurahastoa, eli lisää yhteistä velkaa tulevaisuudessa. Ei kiitos!

Kroatian liittyessä kesällä EU-maiden joukkoon jäsenmaiden välinen paikkajako vuoden 2014 vaalien jälkeiseen parlamenttiin muuttuu. Niinpä 751 meppipaikkaa on jaettava uudelleen, jotta kroattimepit saadaan mukaan. Yleensä näihin ratkaisuihin sisältyy poliittista painotusta matematiikkaa enemmän, mutta tällä kertaa parlamentin pohja vaikuttaa varsin objektiiviselta, mikään maa ei menetä yhtä paikkaa enempää (Saksa Lissabonin sopimuksen takia 3), ja väkilukuun suhteutettu porrastus säilyy hyvin. Tai sitten mallin ”kauneus on katsojan silmässä”, Suomi kun ei tällä kertaa paikkoja menettänyt!

Parlamentti arvioi joka vuosi ns. edistymiskertomuksissa EU:n jäsenyyttä hakeneiden maiden yhteiskuntien tilaa lähentymisvaatimusten täyttämisessä antaen niille niin ruusuja kuin risuja. Olen tyytyväinen, että tämän vuoden Turkin edistymiskertomuksessa sain muutosesityksiäni vahvasti mukaan koskien juuri uskonnonvapauden edelleen puutteellista tilaa maassa.  Parlamentti hyväksyi esitykseni siitä, että uskonnollisten yhteisöiltä takavarikoidut kiinteistöt tulisi palauttaa, Halkin ortodoksinen pappisseminaari avata ja poistaa rajoitukset pappien koulutukselta, nimittämiseltä ja virassa seuraamiselta.

Kristityt ovat kokeneet olevansa painostuksen alla Turkissa ja moni on muuttanut sieltä pois. Ortodoksejakin on jäljellä vain muutama tuhat. Tähän asti Turkki on vaatinut ortodoksisen kirkon papeilta Turkin kansalaisuutta. Konstantinopolin patriarkka tulee voida valita muidenkin kuin turkkilaisten keskuudesta, koska hän on kansainvälistä ortodoksisen kirkon johtaja.

Olen aiemmin kirjallisella kysymyksellä kiinnittänyt huomiota siihen, että Turkin tulisi poistaa kansalaistensa henkilötodistuksista maininta uskonnosta. Nyt koko parlamentti edellytti sitä.
Turkilta vaaditaan myös edistymistä puolueettoman oppimateriaalin tuottamisessa uskonnonopetuksessa, koska siten edistettäisiin vähemmistöjen täysimääräistä hyväksyntää. Noin viikko siitä, kun edistymiskertomus oli hyväksytty ja uutisoitu, sain Turkista postia, jossa kerrottiin hyökkäyksestä kirkkoon ja omaisuuden rikkomisesta, joten työtä tällä saralla riittää edelleen. Vaikka Turkista ei koskaan tulisi EU:n jäsentä, on tärkeää, että maa itsensä takia kehittyy oikeusvaltiona, demokratiana ja ihmisoikeuksien kunnioittajana.

Israel-delegaation työstä sen verran, että odottelen parhaillaan komission vastausta kirjalliseen kysymykseeni kansalaisjärjestöjen rahoituksen avoimuuden parantamisesta. Komissio rahoittaa vuosittain yli 10 miljoonalla eurolla palestiinalaisia ja israelilaisia kansalaisjärjestöjä. On esitetty vakavia epäilyjä siitä, että tätä rahoitusta on käytetty esimerkiksi kampanjoihin, joissa on lietsottu ”oikeutettua” väkivaltaa ja terrorismia israelilaisia siviilejä vastaan, juurrutettu kuvaa israelilaisista viranomaisista ”sotasyyllisinä” sekä ajettu Palestiinalaishallinnon hajottamista. Nämä epäillyt toimet ovat EU:n arvojen vastaisia eivätkä mitenkään edistä rauhan toteutumista Lähi-idässä, vaan päinvastoin. Harmillista on, että komissio ei ole antanut edes pyydettäessä asetuksen 1049 mukaisesti tarkkoja ja kattavia tietoja EU-rahoituksesta, siihen liittyvästä päätöksenteosta ja toiminnan arvioinnista.

Muutoinkin koko rauhanprosessin tilanne on erittäin haasteellinen. Alueella on levottomuutta Syyrian tilanteen, Iranin lähestyvien vaalien ja Egyptin epävakauden takia. Israelin uuden hallituksen linjaukset eivät ole vielä selkiytyneet, palestiinalaisalueilla terrorismia ihannoiva retoriikka on kiihtynyt jne. Viime aikoina Norjassa ja Iso-Britanniassa on noussut keskusteluun Palestiinalaishallinnon maksamat palkat Israelin vankiloissa oleville vangeille, joista monet ovat syyllistyneet terroritekoihin, samoin Palestiinalaishallinnon budjetin rakenne. Puolustusmenoihin käytetään 3,5 miljardin budjetista lähes kolmannes eli enmmän kuin koulutus- ja terveydenhuoltomenoihin yhteensä. EU ja USA rahoittavat tuosta budjetista yhteensä juuri sen miljardin. Alueella tarvitaan enemmän toimia, jotka edesauttavat rauhanprosessia ja antavat toivoa tuleville sukupolville.

Vielä lopuksi sananen EU-valeista, joihin on noin vuosi aikaa. Pidän todella tärkeänä sitä, että puolueessa ymmärrämme vaalien painoarvon ja tärkeyden. EU-vaaleista on noin 10 kuukautta eduskuntavaalien kampanjoiden alkuun. Puolueille, jotka haluavat menestyä eduskuntavaaleissa, ei ole vara epäonnistua EU-vaaleissa; mm. PS:n Timo Soini on ilmoittanut puolueensa hakevan EU-vaaleista suurimman puolueen asemaa. Heidän on se myös saatava, jos aikovat olla varteenotettava haastaja eduskuntavaaleissa ja pääministeripuolue vaalien jälkeen. Sama pätee myös muiden puolueiden kohdalla.

Olen haastanut meilläkin eduskuntaryhmän ja puoluejohdon tarvittaessa osallistumaan vaaleihin, sillä millään puolueella ei ole vara lähteä B-joukkueella tähän kisaan. Vaaliliiton mahdollisuus tällä kertaa on varsin pieni. Toisaalta, jos aikoo olla vaalipiirinsä ykkönen eduskuntavaaleissa, EU-vaaleja ei ole juuri vara jättää väliin.

Kuten olemme jo pitkin kevättä kuulleet, monista puolueista istuvia ministereitä on jo ilmoittautunut mukaan ja monet kansanedustajat kertovat vähintäänkin harkitsevansa lähtemistä. Toivonkin, että viimeistään kesän puoluekokouksessa meillä puolueessa käytäisiin hyvä evästyskeskustelu siitä, miten pystymme säilyttämään paikkamme EU-parlamentissa ja rakennamme siitä uskottavan alun menestyksekkäälle eduskuntavaalikampanjalle.

Europarlamentaarikko Sari Essayah

Katsaus europarlamentaarikon toimintaan KD:n puoluevaltuustolle 24.11.2012

Hyvät puoluevaltuuston edustajat

Teille on jaettu kirjallinen yhteenveto toiminnastani tältä vuodelta. Listaus parlamenttitoimista ei anna kattavaa kuvaa työstäni, mutta kertoo joiltain osin niistä asioista, joihin olen keskittynyt.

Avustajatiimini kanssa emme ole rajoittuneet vain omien valiokuntieni (EMPL ja ECON) asioihin, vaan seuraamme laaja-alaisesti tärkeimpien valiokuntien työtä. Minulla on pääasiassa kahdensuuntaisia tavoitteita muutosesityksissäni: toisaalta sisämarkkinoiden edistäminen ja toisaalta liittovaltiokehityksen estäminen. Tärkeää on tietysti KD:n arvopohjan esille tuominen ja Lähi-idän, erityisesti Israelin tilanteen seuraaminen.

Haluan edistää tiiviimpää yhteistyötä EU:ssa, kun on kyse sisämarkkinoiden edistämisestä. On paljon parempi, jos suomalaisella yrityksellä on halutessaan ulottuvillaan 500 miljoonan kuin vain 5 miljoonan asukkaan markkinat. Jos on 27 erilaista lainsäädäntöä erilaisine vaatimuksineen, estää se avointa kilpailua. Myös kuluttajanäkökulma on aina tärkeä.

Esimerkiksi työstä kilpailun edistämiseksi käyvät tekemäni sääntöjen yhtenäistämisesitykset kortti-, internet- ja kännykkämaksamisessa, joita käsittelevää mietintöä valvoin talousvaliokunnassa EPP:n puolesta. Kuluneella viikolla Strasbourgissa hyväksytty parlamentin kanta velvoittaa komission tekemään tutkimuksen lisämaksuista. Esimerkiksi lentoyhtiöt saattavat periä itse maksutapahtumasta huomattavia lisämaksuja, joko kiinteästi tai lipun hintaan sidottuna prosenttiosuutena. Euroopan talous saattaa hyötyä satoja miljoonia euroja, kun tulevaisuudessa kortti-, netti- ja kännykkämaksaminen tulevat edullisemmiksi. Tämä on olennaista sisämarkkinoiden onnistumiselle.

Talousvaliokunta on ollut ylityöllistetty, kun on hyväksytty kymmeniä direktiivejä ja asetuksia finanssimaailman säätelemiseksi. Ne ovat oikeansuuntaisia, mutta auttanevat vasta seuraavan kriisin estämisessä tai hoitamisessa.

Olen hyvin EU-kriittinen, kun on kyse liittovaltiokehityksestä, jonka yksi pesäpaikka Euroopan parlamentti on. Muutosehdotuksissa joudun usein puuttumaan mm. velkojen yhteisvastuuta ajaviin kohtiin komission esityksissä tai parlamentin oma-aloitemietinnöissä.

Suomelle on edullista, ettei koko yhteen kietoutunut pankkijärjestelmä romahda tai joidenkin jäsenmaiden romahdus vie meitä muitakin uudestaan syvään lamaan. Mutta konkurssikypsien pankkien tukeminen on lopetettava ja niiden on annettava kaatua. Siitä, miten kaatuminen hoidetaan hallitusti, on nyt direktiiviesitys käsittelyssä. Kannatan myös Liikasen raportin ajatusta sijoitustoiminnan erottamisesta peruspankkitoiminnasta silloin, kun riskisyys sitä vaatii.

Mielestäni nykytilasta on mahdollista päästä eteenpäin yhteisvastuullistammisen sijaan jäsenmaiden omin ponnistuksin kun keskitytään oikeisiin asioihin: kiristetään vyötä, vähennetään syömävelkaa ja panostetaan tutkimus- kehitys ja innovaatiotoimintaan ja investointeihin, joilla helpotetaan työtä julkisella sektorilla ja joilla yksityinen sektori tulee entistä kilpailukykyisemmäksi. Kriisistä selviäminen vaatii innovaatiojohtajuutta, mutta se vaatii ennen kaikkea kansallista yhteishenkeä ja yhteistyötä; ja myös päällekkäisyyksiä ja esteitä poistavaa yhteistyötä EU-tasolla.

Hyvät kuulijat,

Kriisin eri vaiheissa on tavan takaa muistutettu, että perussopimus selkeästi kieltää jäsenvaltioiden taloudellisen auttamisen. Siksi on keksitty kiertoteitä auttaa vaikeuksiin ajautuneita maita ja pankkeja. Suurin osa lisälainasta on kanavoitu Euroopan Keskuspankin EKP:n kautta, joka on sekä painamalla rahaa että Target2-järjestelmänsä kautta lotrannut tukea pohjoisesta etelän pankeille ja niiden kautta jäsenvaltioille.

Toinen tapa antaa lainaa on euromaiden keskinäinen väliaikainen ja pysyvä vakausmekanismi. Kolmas on suunnitteilla oleva pankkiunioni, jos vakausmekanismin kautta luodaan kaikkien Euroopan pankkien keskinäinen talletussuoja- ja kriisirahastointi.

Näitä asioita hoidetaan jäsenmaiden kesken neuvostossa, ja Euroopan parlamentilla on niissä hyvin vähän sananvaltaa. Suomen on oltava tiukkana neuvotteluissa. Sitoumukset on minimoitava ja niille on saatava vakuudet.

Miten liittovaltio- vs. jäsenmaiden yhteistyö -linjaerot näkyvät parlamentissa?

Suurimmissa poliittisissa ryhmissä – EPP, sosialidemokraatit, liberaalit, vihreät – liittovaltiolinja on voitolla. EPP kuitenkin seuraa vielä Saksan linjaa eikä ole lähtenyt yhteisvastuullisten eurobondien kannattajaksi, mutta pelkään paineiden kasvavan, mikäli vihreät ja demarit voittavat Saksan seuraavat vaalit.

Rajalinjat EPP:ssa menevät usein siten, että talousvaikeuksissa olevien maiden edustajat haluavat paremmin asiansa hoitaneet maat maksamaan heidän laskujaan. Suomen linja on usein Hollannin, Saksan, Ruotsin ja muiden nettomaksajien kanssa yhteinen.

Tämä näkyi erityisen hyvin tämän viikon äänestyksessä lausunnosta ”Kohti todellista talous ja rahaliittoa”, jossa ehdotettiin yhteistä velanpurkurahastoa, yhteistä valtiovarainministeriä, eurobondeja, suurempaa yhteistä budjettia ja kaiken kaikkiaan todettiin, että liittovaltiohan tässä tarvitaan tavoitteisiin pääsemiseksi. Oli hämmentävää huomata kuinka suomalaiskollegoistakin 2/3 oli valmis hyväksymään moisen linjan. EPP:ssä lähes koko Saksan delegaatio, useita ruotsalaisia, kaksi suomalaista ja tanskalainen meppi äänestimme vastaan.

Myös muissa yhteyksissä on ajettu EU:n budjetin kasvattamista, mikä sekin hivuttaa kohti tulonsiirtoliittovaltiota. Suomelle yli 700 miljoonan euron nettomaksajana se tietäisi lisää rahanmenoa. Karkeasti laskien, jos EU:n budjetti olisi 5% bkt:sta, suomalaisten nettomaksu olisi 5×700 eli 3500 miljoonaa euroa vuodessa. Toivoisin, että Suomessa tehtäisiin laskelmia ja rahallisia arvioita liittovaltion seurauksista kansantaloudellemme.

Juuri tästä yhteisen budjetin koosta tuleville vuosille 2014-2020 eli ns. rahoituskehyksien koosta on käyty tämän viikon kovin kädenvääntö. Nettomaksajamaiden, Suomi mukaan lukien, tavoitteena on tiukka katto EU-budjetille, joka vastaisi prosenttia alueen bruttokansantuotteesta.  Komission hölläkätiseen pohjaesitykseen nähden tämä säästölinja tarkoittaisi 130 mrd:n leikkauksia koko kehykseen, ja Suomelle yli 2 miljardin vuosittaisia säästöjä.

Osa suomalaismepeistä on yhtynyt nettosaajien kuoroon vaatimaan EU-budjetin reipasta kasvattamista perustelemalla sitä mm. koheesiotukien tason säilymisellä. Monelta jää kuitenkin huomaamatta, että säästölinjaakin noudattamalla budjetti kasvaa nykyiseen tasoon verrattuna. Selvää on, että tietenkin itse maksamamme ”EU-rahatkin” pienenevät, jos onnistumme pienentämään nettomaksujamme.  Budjettia kasvattamalla lisättäisiin vain Suomen nettomaksuosuutta saantoa vastaavasti kasvattamatta.  Varsinaista hölmöläisten peiton jatketta siis!

Juustohöyläämiseen ei kuitenkaan tarvitse mennä säästökohteita etsittäessä. Leikkaukset voidaan kohdentaa mm. moniin tehottomiin EU-ohjelmiin ja eräiden jäsenmaiden perusteettomiin jäsenmaksualennuksiin. Yhteiset rahat on käytettävä entistä tehokkaammin kaivatun eurooppalaisen lisäarvon saamiseksi.

Hyvät kuulijat,

Lopuksi vielä jälleen erittäin ajankohtaisiin Lähi-idän asioihin. Kun Israel vetäytyi Gazasta 2005 se toivoi, että armeijan tukikohtien ja israelilaisasutusten poistaminen johtaisi parempaan tulevaisuuteen niin israelilaisten kuin palestiinalaistenkin kannalta. Näin ei käynyt. Vaaleissa terroristijärjestö Hamas otti vallan Gazassa ja sen seurauksia olemme tälläkin viikolla todistaneet.

Kiihtyneet raketti-iskut ja erityisesti raakalaismainen pommihyökkäys bussiin Tel Avivissa ovat kääntäneet – harvinaista kyllä – kansainvälisen yhteisön sympatioita Israelin puolelle. Keskiviikkona saatiin aikaan kaivattu tulitauko.

Viime maanantaina EU:n ulkoministerit totesivat, että EU voimakkaasti tuomitsee raketti-iskut Gazasta Israeliin. Kannanotossa todetaan, ettei ole mitään oikeutusta kohdistaa iskuja viattomiin siviileihin. Israelilla on oikeus suojella väestöään tällaisilta hyökkäyksiltä, mutta sen on toimittava kohtuullisesti ja varmistettava aina siviilien suojelu. Parlamentin kannanotto noudatteli neuvoston linjaa, paitsi viime hetkellä sisään ujutetun lauseen osalta, jossa toivottiin kannatusta palestiinalaisten YK-hakemukselle.

Vaikka EU:n ja Israelin tämänhetkisiä suhteita kuvataan Euroopan ulkosuhdehallinnosta hyviksi ja dynaamisiksi, ovat ne rakentuneet pitkälti riippuvaisiksi edistyksestä Lähi-idän rauhanprosessissa. Tämä konsepti on ongelmallinen siksi, että rauhan ja kahden valtion mallin edistyminen ei ole kiinni yksin Israelista. Nimenomaan palestiinalaiset ovat pysytelleet poissa neuvotteluista ja keskittyvät edistämään asiaansa mm. YK:n yleiskokouksen kautta. Ashtonin aktiivisuudesta huolimatta EU on edelleen Lähi-idän kvartetin toiminnassa pitkälti sivustakatsojan roolissa.

Viime kuussa Euroopan parlamentti antoi vihdoin kahden vuoden vetkuttelun jälkeen suostumuksensa EU:n ja Israelin välisen kumppanuussopimuksen lisäpöytäkirjan eli ns. ACAA-sopimuksen hyväksymiselle. EU-Israel -suhteiden kannalta tämä oli positiivista. Sopimuksella helpotetaan israelilaisten lääketuotteiden pääsyä EU:n markkinoille. Eurooppalaiset potilaat ovat nimenomaan ne, jotka tässä voittavat, kun korkeatasoiset israelilaiset lääketuotteet ovat paremmin heidän ulottuvillaan. Itse toivon, että voisimme useammallakin alalla tehdä yhä enemmän yhteistyötä EU:n ja Israelin välillä, koska tämä todella hyödyttäisi molempia osapuolia.

Hyvät ystävät,

Myös mediassa on ollut näkyvissä edes hivenen tasapuolisempaa uutisointia ja syvempää ymmärrystä alueen kokonaistilanteelle. Tästä mainio esimerkki Aamulehden pääkirjoituksesta otsikolla ”Israel on väärä vihollinen”. Pääkirjoittaja kysyy: ”Mitä arabivaltiot ovat voittaneet sillä, etteivät ne tunnustaneet Israelin valtiota vuonna 1948, vaan ottivat sen päävihollisekseen, jonka halusivat hävittää maan päältä? Arabivaltiot ovat hukuttaneet satoja miljardeja sotimiseen Israelia vastaan. Entä jos ne olisivatkin tunnustaneet Israelin olemassaolon ja käyttäneet sotimisesta säästyneet varat väestön koulutukseen, terveydenhuoltoon ja infrastruktuurin rakentamiseen?”

Euroopan unioni ja sen jäsenmaat ovat usean viime vuoden aikana olleet Palestiinalaishallinnon suurin rahoittaja. Yli 60% Palestiinan taloudesta rahoitetaan edelleen ulkomaisen avun kautta. Valitettavasti raha ei ole mennyt Palestiinan talouden ja teollisuuden kehittämiseen. Tehokasta rahojenkäytön seurantaa ei ole.

Palestiinalaisten ihmisoikeuksien suurin loukkaaja ei ole Israelin hallitus tai armeija eivätkä siirtokuntalaiset – vaikka epäilemättä näiden toiminnassa on korjattavaa – vaan heidän oma hallintonsa. Se loukkaa kansansa ihmisoikeuksia jatkuvasti mielivaltaisilla pidätyksillä, kidutuksella, mielipiteen- ja uskonnonvapauden loukkauksilla ja naisten ja lasten aseman polkemisella.

Todettakoon, että merkittävän juutalaisvähemmistön ohella noin 5% prosenttia Länsirannan ja Gazan asukkaista on arabikristittyjä. Monet heistä ovat jo lähteneet kotiseudultaan, aivan kuten monista muistakin islamilaistuneissa Lähi-idän maista.

Rahoittajamaat ovat epäonnistuneet siinä, että he olisivat avun saamisen ehtona edellyttäneet Palestiinalaishallinnolta todellista sitoutumista ihmisoikeuksien kunnioittamiseen alueellaan. Tähän tulee saada muutos. Palestiinalaisilla on oikeus tulla suojelluiksi korruptiolta ja omien johtajiensa väärinkäytöksiltä. EU:n veronmaksajien on saatava tieto siitä, miten heidän varjojaan käytetään.

Europarlamentaarikko
Sari Essayah

Katsaus puoluevaltuustolle
28.4.2012 Helsinki

 

Hyvät ystävät,

Kun EU koostuu sijainiltaan ja historialtaan hyvin erilaisista jäsenmaista, meillä on vaikeuksia ymmärtää toistemme erikoislaatuisuutta. Ongelma korostuu, kun lainsäädännössä on siirrytty enemmän enemmistönpäätöksiin. Pienten jäsenmaiden erityisongelmia ei tunnisteta tai ne on helppo sivuuttaa, jos maiden edustajat eivät pidä meteliä kansallisista tarpeistaan. Viime viikolla Strasbourgissa oli käsittelyssä kaksi juuri tällaista esitystä; asetus jäsenmaiden sosiaaliturvan yhteensovittamisesta ja parlamentin lausunto energiaverodirektiivistä.

EU-maiden sosiaaliturvan yhteensovittaminen

Sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevan lainsäädäntöehdotuksen käsittelyssä toimin EPP-ryhmän varjoraportoijana. Työvoiman vapaa liikkuvuus ja kansalaisen oikeus hakea töitä toisesta jäsenvaltiosta on lähtökohtaisesti positiivinen asia sisämarkkinoille. Mutta se asettaa haasteita jäsenvaltioille, kun varmistetaan yhtäältä, etteivät ihmiset tipu asuin- ja työntekomaiden sosiaaliturvajärjestelmien väliin, ja toisaalta ehkäistään sosiaali- ja työttömyysturvaetuuksien väärinkäyttöä.

Parlamentin käsittelyssä olleella asetuksella ei yhdenmukaisteta sosiaaliturvajärjestelmiä, vaan pääasiassa saatetaan ajan tasalle koordinaatiosääntöjä, jotta ne vastaisivat jäsenvaltioiden kansallisiin sosiaaliturvasäädöksiin tehtyjä muutoksia.

Asetus selkeyttää sovellettavaa lainsäädäntöä tapauksissa, joissa henkilö työskentelee useille työnantajille eri jäsenvaltioissa ja samalla pystyttiin myös tukkimaan erityisesti halpalentoyhtiöiden käyttämä porsaanreikä, jolla ne ovat rekisteröineet asemapaikakseen maan, jossa työnantajan sivukulut, mutta myös työntekijän sosiaaliturva ovat olleet kaikkein alhaisimmat.

Muutosasetuksen kiistanalaisin kysymys liittyi ammatinharjoittajien työttömyysturvan eksportointiin, eli siihen, että työtön yrittäjä voi saada työttömyysturvaa työntekomaasta, vaikka omassa asuinvaltiossa tällaista työttömyysturvaetuutta ei olisi olemassakaan.

Onneksi komission alkuperäinen esitys parani neuvoston ja parlamentin käsittelyssä siten, että työttömyysturva koskee vain aitoa rajatyöntekijää, joka palaa pääsääntöisesti päivittäin tai vähintään kerran viikossa työntekovaltiosta asuinvaltioon ja on työntekomaan työmarkkinoiden käytettävissä. Suomessa tämä tilanne realisoituu erityisesti virolaisten yrittäjien kohdalla, sillä Virossa ei yrittäjillä ole työttömyysturvaa.

Työttömyysturvan ehdot ovat työntekovaltion määriteltävissä eli suomalaisen yrittäjän ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin päästäkseen on täytettävä meikäläisen lainsäädännön työssäoloehto ja ansiorajat. Loppukaneettinaan parlamentti vaati, että tähän asiaan palataan kahden vuoden kuluttua ja tarkastellaan uudelleen, aiheuttaako tämä ongelmia jäsenvaltioiden välillä.

Hyvät ystävät

Euroopan parlamentin talousvaliokunnasta, jonka aktiivinen varajäsen olen, on tullut jopa parlamentin tärkein valiokunta, jossa tehdään taloudellisesti merkittäviä jopa satojen miljardien eurojen mittaluokalla EU:n jäsenmaiden talouteen vaikuttavia päätöksiä. Viime viikon täysistunnossa oli energiaverodirektiivi.

Kesken käsittelyn ovat mm. asuntoluottodirektiivi, direktiivi pankkien pääomavaatimuksista ja suhtautuminen EU:n varainsiirtoveroon. Myös niihin kaikkiin olen jättänyt monia muutosesityksiä.

Dieselin veroedun säilyttäminen

Dieselin veroedun kohdalta voisi todeta parlamentin tulleen järkiinsä tai sitten – kuten ilkeimmät väittivät – Ranskan presidentinvaalien kumpikaan pääehdokas ei halunnut selitellä äänestäjille autoilijoita, kuljetusalaa ja autoteollisuutta rankaisevaa komission alkuperäistä esitystä. EU:n komissio nimittäin esitti, että useissa maissa käytössä oleva dieselin veroetu pitäisi pitkällä aikavälillä poistaa ja samalla poistuisi myös veroetuudet ammattikäyttöön tarkoitetulta dieseliltä.

Kuljetusala laski, että tämä komission esityksen toteutuminen olisi nostanut Suomessa dieselin hintaa parikymmentä prosenttia ja aiheuttaisi käyttövoimaveron poistamisesta huolimatta jopa 300 miljoonan euron lisäkustannukset. Suomalaisella pienyritysvaltaisella kuljetussektorilla ei ole yksinkertaisesti tähän varaa.

Esitin parlamentin talousvaliokunnassa ammattikäytön veroetuuden säilyttämistä, mutta se hävisi äänestyksessä. Onneksi EPP-ryhmä mietinnön tekijän johdolla otti sen pohjaksi täysistunnon muutosesitykselle ja se sai äärimmäisen tiukassa äänestyksessä parlamentin enemmistön tuen.

Suomessa on pitkät etäisyydet, ja oli tärkeä varmistaa, että ammattimaiset kuljetukset eivät merkittävästi kallistu ja ettei teollisuudelle tule suuria lisäkustannuksia. Oli myös tärkeä saada säilytetyksi dieselin veroetu ylipäätään, sillä verorasituksen nousu laskisi myös joukkoliikenteen matkustajamääriä.

Parlamentin ei-sitova päätöslauselma on suositus neuvostolle, jonka on päätettävä mahdollisista muutoksista yksimielisesti. Uskon, että tämä parlamentin selkeä näkemys antaa hyvän tuen neuvostoon mm. Suomen hallituksen edustajille toimia maamme edun mukaisesti.

Pörssivero eurooppalaisittain?

EU:ssa ajetaan nyt kovasti finanssitransaktioveroa, FT-veroa, joka laittaisi vähintään 0,1% veron arvopaperikauppoihin ja 0,01% veron johdannaiskauppaan. Tämä kuulostaa samalta kuin aikoinaan KD:n kansallisesti ajama pörssivero ja on siksi hankala kritisoitava, mutta tässä muodossaan sitä on pakko kritisoida.

FT-verosta halutaan EU:n budjettiin rahoitusta ja vastaavalla määrällä vähentää kansallisia suoria maksuja. Suomelle sopisi toki laskennallisesti, että veron tuotto menisi EU:lle, koska muuten se menee painotetusti niille maille, joissa pörssikauppaa tehdään, eli pääosin Englantiin. Silti EU:lle ei pidä mielestäni antaa lisää verotusoikeutta, koska siinä häviävät aina nettomaksajat kuten Suomi. Suomi siis häviäisi kummassakin tapauksessa, toisessa vain enemmän.

Esityksen mukaan ei saisi olla kilpailevia varainsiirtoveroja, jolloin Suomen valtio menettäisi monta sataa miljoonaa omasta budjetista asunto- ja kiinteistökauppojen varainsiirtoveron tuottoa. Ehdotin muutosta tuohon pykälään sekä lisäksi julkisten toimijoiden, eläkesäätiöiden ja hyväntekeväisyysjärjestöjen sulkemista FT-veron ulkopuolelle.

Keskiviikkona transaktioverosta äänestettiin talousvaliokunnassa ja mielestäni se meni huonompaan suuntaan sen osalta, miten asiaa käsitellään Neuvostossa. Esimerkiksi Ruotsi ja Iso-Britannia vastustavat veroa, joten ainoa mahdollisuus on, että siihen osallistuisi vain osa jäsenmaista. Tämä taas aiheuttaisi kilpailuongelmia EU:n sisälle. On hyvin todennäköistä, että tästä verosta ei päästä yksimielisyyteen ja esitys raukeaa tai sitten verosta tehdään sellainen versio, että sen tuotto on hyvin pieni.

Pankkien vakavaraisuusvaatimukset (CRD4)

Pankkikriisi paljasti, ettei pankeilla ollut riittävästi omia pääomia kattamaan tappioita. Siksi on neuvoteltu nk. kolmas Basel-sopimus, jossa on määritelty millaisia pääomia pankeilla pitää olla ja miten riskit arvostetaan tase-erissä. Vakavaraisuusvaatimukset eivät voi olla kovin erilaiset, koska pankkibisnes on kansainvälistä ja toisten maiden pankeille ei voi antaa kilpailuetua.

EU:n lainsäädäntöön tämä tietää vakavaraisuusdirektiivin ja asetuksen uudistuksia. Samalla pitäisi turvata suomalaisten säästö- ja osuuspankkien erityiskysymykset ja esimerkiksi asunto-osakejärjestelmämme asema. Jaoimme muutosesitykset talousvaliokunnan suomalaisjäsenten kesken ja jätin myös monia omia.

Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki (EBRD)

Tällä hetkellä työpöydälläni talousvaliokunnassa on Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin toiminta-alueen laajentaminen, jonka osalta toimin ryhmäni varjoraportoijana. Pankki perustettiin aikoinaan auttamaan Itä-Euroopan talouksia siirtymään sosialismin raunioilta markkinatalouteen. Lähinnä arabikevään seurauksena sille kaavaillaan uutta tehtävää auttaa maita Välimeren eteläpuolella siirtymään avoimeen markkinatalouteen demokratiaa ja perusoikeuksia kunnioittaen.

Jälleenrakennuspankki keskittyy yksityisen sektorin rahoittamiseen, eli rahoittaa yksityisiä yrityksiä ja niiden tarvitsemaa infrastruktuuria. Joidenkin mielestä koko se voitaisiin sulauttaa Euroopan investointipankkiin. Pitkällä aikavälillä näin saatetaan edetäkin ja päällekkäisyydet on joka tapauksessa karsittava. Nyt on kuitenkin vielä mahdollisuus hyödyntää pankin asiantuntemusta siirtymätalouksien ongelmissa. Parlamentti ilmaisi myös huolensa siitä, että alueen kehitys on epävakaista ja ääriliikkeiden vaikutusvalta on kasvanut.

Lähi-idän tilanne

Maanantaina olen lähdössä Euroopan parlamentin Israel-delegaation kanssa Jerusalemiin ja Tel Aviviin. Tapaamme muun muassa Israelin ulkoministeriön ja IDF:n johtoa, Knessetin jäseniä, akateemisia sekä muita yhteiskunnallisia vaikuttajia. Lisäksi vierailemme Israelin ja Libanonin rajalla.

Kuten hyvin tiedämme, Lähi-idän tilanne on monelta osin epävakaa. Viime vuoden arabikeväästä alkaneet levottomuudet ravisuttivat Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maita ennennäkemättömällä tavalla. Spekulaatiot Iranin ydinohjelmasta ovat ohjanneet Israelin sisäistä keskustelua voimakkaasti viime aikoina. Lisäksi erityisesti Syyrian kestämätön tilanne aiheuttaa jännitteitä ja pelkoa sekä maan sisällä että naapurimaissa, kuten Israelissa.

Tällä hetkellä Israelin ja palestiinalaisten paluu neuvottelupöytään näyttää valitettavan epätodennäköiseltä, eivätkä korkean tason tapaamiset ole toteutuneet. Viimeinen tapaaminen osapuolten johtajien välillä oli syyskuussa 2010, kun pääministeri Benjamin Netanjahu tapasi presidentti Mahmud Abbasin. Vähäisistä edistysaskelista huolimatta EU:n ja kansainvälisen yhteisön on tärkeää antaa tukensa rauhantunnustelijoiden toiminnalle. Kaikki ponnistelut osapuolten välisen luottamuksen rakentamiseksi ovat tärkeitä. Rauhanprosessin ja neuvotteluyhteyksien ylläpitäminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta konkreettisia tuloksia voitaisiin saavuttaa mahdollisimman pian.

Julkiset hankinnat

Kevään ja kesän tulevista töistä haluan nostaa – erityisesti näin kuntavaalivuonna – esille julkisten hankintojen direktiivien uudistamisen. Valtion, kuntien, kuntayhtymien ja julkisten liikelaitosten hankintojahan pääasiassa säätelee meillä Suomessa hankintalaki, joka pohjautuu vuodesta 2004 voimassa olleisiin EU-direktiiveihin, jotka ovat nyt siis menossa remonttiin – ja syystäkin, sanovat monet. Nykyinen sääntely on hyvistä tarkoitusperistä huolimatta johtanut raskaaseen byrokratiaan, kilpailutuksen epäonnistumisiin ja riitojen johdosta esimerkiksi meillä Suomessa markkinaoikeuden tukkeutumiseen.

Parhaimmillaan kilpailun julkisista hankinnoista pitäisi tehostaa yhteisten verovarojen käyttöä ja avata palveluiden tarjoajille yhdenvertainen ja avoin kohtelu. Tällaisessa tilanteessa tarjouksista tulisi valita joko kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin. Ikävä kyllä kilpailutus on monien kuntien osto-osaamisen puutteessa johtanut siihen, että vain hinta on jäänyt ainoaksi ratkaisevaksi kriteeriksi, kun kokonaistaloudellisuuden suomaa mahdollisuutta ja laatukriteereitä ei ole osattu määrittää.

Epäonnistumisista on monia surullisia esimerkkejä. Lajissaan legendoja ovat mm. useamman kunnan talviaurausten päätyminen virolaiselle urakoitsijalle, jolta löytyikin tallista peräti yksi lumiaura; samoin pesulapalvelu, jonka sairaalahygienian vaarantanutta jälkipyykkiä pestään vielä pitkään. Pahimmillaan vanhusten ja kehitysvammaisten asumispalvelut on sopimuskausittain kilpailutettu juuri kun asukas on päässyt kotiutumaan ja kiintymään omaan asuntoonsa. Vastaavia ongelmia lienee ilmennyt muuallakin, sillä uusi sääntely esittää nyt eräitä erivapauksia sosiaali- ja terveyspalveluille.

Kuntien haparoinnista kertoo myös se, että monin paikoin tarjouspyyntöjen hinta- ja määräkriteerit ovat nousseet niin korkeiksi, etteivät paikalliset tuottajat ja pk-yritykset ole niihin enää pystyneet vastaamaan. Niinpä laitoskeittiö ostaa perunansa Puolasta ja broilerit Thaimaasta eikä naapurin maanviljelijältä.

Näiltä osin uusi sääntely tarjoaa parannuksia edistämällä pk-yritysten pääsyä julkisiin hankintoihin ja joustavoittamalla sääntelyä. Samoin mahdollistetaan tarjousten vertailu mm. ympäristöön liittyvien tekijöiden pohjalta. Toiselta puolelta maapalloa rahdatun elintarvikkeen edullisuus näyttäytyy eri valossa, kun kaikki elinkaarikustannukset huomioidaan. Tähän paikallisten pienyrittäjien ahdinkoon KD puolueena kiinnitti huomiota jo edellisten kuntavaalien alla 2008, kun teimme oman kuntavaalien yrittäjyyspoliittisen ohjelman. Olimme silloin ainoana puolueena liikenteessä ja mm. Suomen Yrittäjät huomioivat tämän ladun aukaisun.

Työllisyysvaliokunnan varjoraportoijana yritän esittää direktiiviin pienyrittäjien aseman kohentamista myös suomalaista palvelusetelijärjestelmää vastaavalla tavalla. Kilpailua ja asiakkaiden valinnanvapautta voitaisiin edistää helposti, kun asiakas voi valita palveluntarjoajan ja kunta huolehtii laadunseurannasta ja maksaa palvelusta yritykselle ennalta sovitun summan. Näin pienetkin, vaikka vain yrittäjän itsensä työllistävät siivous- ja hoiva-alan yritykset, pääsisivät mukaan julkisiin hankintoihin.

Direktiiviehdotusten aikataulu on kunnianhimoinen: parlamentin ja neuvoston odotetaan tekevän työnsä vuoden loppuun mennessä, jolloin kansallinen lainsäädäntöprosessi eli meillä mm. hankintalain uudistus pitäisi olla valmiina jo puolessa välissä vuotta 2014. Aikataulun pitävyyttä sopii epäillä, sillä nykyisiä direktiivejä väännettiin lähes kahdeksan vuotta. Joka tapauksessa edessä on eräs merkittävimmistä tavallisen kansalaisen arkeen vaikuttavista sääntelykokonaisuuksista niin EU:n kuin kansallisellakin tasolla, joten mieluummin lainsäädäntöä hitaasti ja parempaa kuin hosuen huonoa!

Puhe 26.11.2011 kampanja-avauksessa
Presidenttiehdokas Sari Essayah

Hyvät vaalijuhlan osallistujat,

Koko Eurooppa ja maailmankin elää koettelemuksissa ja isojen haasteiden keskellä vastuullinen poliittinen liike ei saa jäädä sivustakatsojaksi, silloin kun keskustellaan Suomen suunnasta ja tulevaisuudesta. Kristillisdemokraattista ei ole vetäytyä syrjään vastuusta, vaan näyttää rohkeasti suuntaa. Siksi olemme valinneet vaalislogaaniksi ”Askeleen Edellä”.

Olen elämässä oppinut, että vähintään toisen jalan on oltava kiinni maassa. Tavoite saa – ja sen tuleekin – olla haastava ja korkealla. Katseen ja askelten on oltava eteenpäin.

Haluan nyt avata meille kaikille, mitä tarkoittaa olla ”askeleen edellä” ja minkälaista visiota me tuomme kansalaisille isänmaan parhaaksi. Tarvitsemme viisi askelta: askeleet kohti lähimmäisyhteiskuntaa, vastuullista taloutta, kestävää elämäntapaa, toimivampaa EU:ta ja arvopohjaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

1. Askel lähimmäisyhteiskuntaan

Meillä jokaisella on vastuu itsemme lisäksi myös toisistamme. Vastuu apua tarvitsevista yhteisön jäsenistä pohjautuu meille tuttuun ohjeeseen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Sitä voidaan kutsua myös yhteisvastuun periaatteeksi. Nykyinen elämänmalli on vieraannuttanut meitä lähimmäisistämme. Kuitenkaan lähimmäisenrakkautta ei voi ulkoistaa yhteiskunnalle.  On aika ottaa askeleet eteenpäin nykyistä vastuullisempaan lähimmäisyhteiskuntaan, jossa jokaista ihmistä kohdellaan ainutlaatuisena ja korvaamattoman yksilönä.

Yhteiskunnan arvot näkyvät erityisesti siinä, miten se kohtelee heikoimpia jäseniään. Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisarvo perustuu ihmisen olemiseen, ei hänen tekemisiinsä tai kykyihinsä eikä sairaus tai vammaisuus vähennä kenenkään ihmisarvoa tai oikeutta elämään.

…

Olen vuodesta 2004 työskennellyt Kehitysvammaisten Tuki Ry:n eettisen neuvoston jäsenenä puolustamassa vammaisten oikeuksia elämään, hoivaan ja huolenpitoon, koulutukseen ja työelämä osallisuuteen sekä turvalliseen vanhuuteen. Joskus tuntuu, että saavutuksia ja suorituksia ihannoivassa ajassamme olemme hukkaamassa ihmiskäsityksen, jonka mukaan jokainen ihminen on ainutkertaiseksi luotu ja arvokas sellaisenaan. Siksi koen, että heidän ja monien muiden heikommassa asemassa olevien ryhmien oikeuksien puolustaminen on meille kaikille tärkeää.

Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisen vapaus ja vastuu nivoutuvat erottamattomasti yhteen. Kalliilta ongelmien korjaamistoimilta vältytään, kun annetaan apua ja ohjausta ajoissa. Henkinen pahoinvointi johtaa helposti lasten ja nuorten syrjäytymiseen, päihteisiin tai hajoaviin perheisiin. Lapset ja nuoret tarvitsevat aikuisten rakastavaa huolenpitoa, jonka parhaana lähtökohtana on oma perhe. Nykyajan arvojen tavaratalon keskellä on hyvä muistaa, että länsimaisten yhteiskuntien oikeusjärjestykset rakentuvat Kymmenen käskyn ja kultaisen säännön kehikolle ja ne antavat parhaan perustan elämälle niin yksilöinä kuin yhteisöinä.

Itsekkään elämäntavan seuraukset ovat nähtävissä niin talouden kuin ympäristönkin haasteissa. Taloutemme on raskaasti velkaantunut ja olemme ennennäkemättömien ekologisten haasteiden äärellä.  Vastuunkantaminen omasta elämästä edellyttää huolenpitoa omasta terveydestä, perheestä, lähimmäisistä lähellä ja kaukana sekä ympäristöstä.

2. Askel vastuulliseen talouteen

Presidentti on talouspolitiikassa arvokeskustelija vastuullisen taloudenpidon puolesta. Liian usein talouselämä ja rahoitusmarkkinat eivät ole toimineet yksilön eivätkä yhteiskunnan kannalta parhaalla tavalla. Moraalikato vaivaa talousjärjestelmää sekä yksityisellä että julkisella puolella. Yksityisellä sektorilla harmaa talous rehottaa ja veronkierto vie tuloja valtion kassasta.

Yhteiskunnan toimintoja ei voi pitkällä aikavälillä rahoittaa lainavaroin. Julkisten talouksien velkaantumiskierre on vienyt maiden talouksia ympäri maailmaa romahduksen partaalle.

Kun edessä on kenties vuosikymmen hidasta kasvua ja kriisin hoitoa, yhteiskunnan henkinen kestävyys tulee ratkaisevaksi. Erilaisista lähtökohdista ja taustoista huolimatta on jokaisen suomalaisen tehtävä parhaansa yhteiskunnallisesti kestävän elämäntavan tukemiseen sekä sitouduttava yhteisiin pelisääntöihin. Luottamus on yhteiskunnan liima. Tarvitsemme yksilökeskeisyyden sijaan enemmän yhteisöllisyyttä.

Taloudellista hyvinvointia on myös jaettava entistä oikeudenmukaisemmin. Verotuksen tulee kannustaa tekemään työtä ja yrittämään. Rahoitusmarkkinoita tulee säädellä tarkemmin. Panostuksia tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin on lisättävä. Niiden avulla otetaan askeleita kestävämmän elämäntavan rakentamiseksi.

3. Askel kestävään elämäntapaan

Tulevaisuudessa kansainvälisten suhteiden keskiössä ovat ilmastonmuutoksen torjunta ja muutokseen sopeutuminen, luonnonvarojen ehtyminen ja kilpailu hupenevista luonnonresursseista. Vesistöt ja maaperä saastuvat ja luonto joutuu yhä ahtaammalle rakennetun ympäristön puristuksessa. Sukupuutto uhkaa tavatonta määrää lajeja ja jokaisen niistä menettäminen köyhdyttää meitä peruuttamattomasti. Pahimman varalle tarvitsemme nykyajan ”Nooan arkkeja” eli lisää geenikartoitusta ja -pankkeja.

Suomen tulee toimia kansainvälisessä yhteistyössä kestävän kehityksen puolestapuhujana. Resurssitehokkuutta tulee lisätä ja vähentää varsinkin uusiutumattomien energiaraaka-aineiden kallista käyttöä.

Presidenttinä haluan puhua koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatioiden puolesta. Ihmiskunta on saavuttamassa merkittäviä tieteellisiä ja teknistä harppauksia, oli kyseessä bio-, tieto- energia- tai muut tekniikat. Niiden täysimääräiseen hyödyntämiseen tarvitsemme sopua vapaassa ja rauhallisessa yhteiskunnassa.

4. Askel toimivampaan Euroopan unioniin

Suomen ja suomalaisten kannalta EU:n nykykehitys on huolestuttava ja sille on tarjottava vastuullisia vaihtoehtoja. Kriisikokousten Euroopasta on päästävä tulokselliseen yhteistyöhön. Suomen tulee viedä EU:ta eteenpäin, ei liittovaltioksi vaan nykyistä toimivammaksi jäsenvaltioiden yhteistyöelimeksi.

Euroopan unionin kehittäminen liittovaltioksi ei ole eurokriisin ratkaisu, vaan päinvastoin syventää ongelmia. Se voi johtaa huonosti taloutensa hoitaneiden jäsenvaltioiden velkojen ottamiseen yhteisvastuuseen joko eurobondien tai Euroopan keskuspankin kautta tai kasvattamalla EU-budjettia kansallisilla varoilla. Sen sijaan tulee luoda mekanismeja, joilla huonosti talouttaan hoitaneet yksiköt joutuvat vastaamaan itse veloistaan ja sitoutumaan kurinalaiseen taloudenpitoon.

EU:n jäsenmaiden talouspolitiikkojen syvenevää integraatiota on tarkasteltava kansallisen itsemääräämisoikeuden ja demokratian näkökulmasta. Monista kansalaisista tuntuu, ettei EU-politiikan suuntaan voi vaikuttaa, vaan valta on keskittynyt harvoille ja avoimuus puuttuu. Tämä voi pahimmillaan johtaa vakaviin seurauksiin yhteiskunnassa. On aika ottaa askelia Suomen suunnan selkeyttämiseksi ja EU:n kehittämiseksi niin, että kansalaisten näkemykset tulevat kuulluiksi.

Visiona on Euroopan unioni, joka on ”byrokratiakirnun” sijasta tehokas ihmisiä ja yrityksiä palveleva talousalue. EU-päätöksenteon on oltava lähempänä kansalaisia. Suomen EU-politiikan tulee olla entistä avoimempaa ja kansallista suvereniteettiamme kunnioittavaa. Tämä ei merkitse sulkeutumista muulta maailmalta. EU:ta tulee viedä oikeaan suuntaan ohjaamossa istuen, ei peräpenkiltä huudellen.

5. Askel – arvopohjaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa

Presidentin keskeinen tehtävä on johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Ulkopolitiikassa tulee korostaa Suomen roolia puolueettomana välittäjänä ja sovittelijana sekä vankkumattomana ihmisoikeuksien ja naisten ja miesten välisen tasa-arvon puolustajana. Presidentin tulee ajaa ulkopolitiikan kautta ihmisoikeuksien parantamista, hyvää hallintoa ja oikeusvaltiokehitystä

Mielestäni Suomella on ulkopolitiikassaan kolme keskeistä painopistealuetta: Venäjä, Lähi-itä ja YK.

Idän suhteiden hoito on Suomessa normalisoitunut ”kremnologian” ajoista vakiintuneeksi ulkopolitiikan hoitamiseksi. Pääpaino on arjen sujuvuuden kuten kaupankäynnin esteiden poistossa ja yritysten toimintamahdollisuuksien edistämisessä. Vastavuoroisuusperiaatteeseen kuuluu esimerkiksi ulkomaalaisille vapaus ostaa kiinteistöjä ja yrityksiä Venäjältä niin kuin venäläiset ostavat Suomesta. Uusia yhteistyömahdollisuuksia tarjoaa kasvava kiinnostus arktiseen alueeseen.

Lähi-itään on saatava rauha. Alueen tilanteen kehittyminen on koko maailman rauhan ja turvallisuuden kannalta erittäin ratkaiseva. Arabikevään jälkeinen tilanne on huolestuttavalla tavalla muuttumassa ääriryhmien esiinmarssiksi uusien hallintojen myötä. Enemmän huomiota tulee kiinnittää kristittyjen tukalaan asemaan näissä maissa. Myös Israelin ja palestiinalaisten eteneminen rauhanneuvotteluissa sai uuden kolauksen täällä viikolla, kun Fatah ja Gazaa hallinnoiva terroristijärjestö Hamas päättivät haudata keskinäiset erimielisyydet yhteishallinnon aikaansaamiseksi. Hamas ei ole missään vaiheessa suostunut Lähi-idän kvartetin ehtoihin Israelin valtion tunnustamisesta, terrorista luopumisesta ja vanhojen sopimusten tunnustamisesta. Saman aikaan palestiinalaiset edistävät yksipuolista itsenäisyysjulistustaan YK:ssa.

Erityisesti tässä tilanteessa Suomen ulkopolitiikan johdon tulisi kaikissa asiaan liittyvissä äänestyksissä pidättäytyä tunnustuksen antamiselta. Suomen äänestyskäyttäytyminen oli sekä pohjoismaisesta että useimpien EU-maiden kannasta poikkeavaa palestiinalaisten UNESCO – jäsenyyden suhteen. Sama ei saa toistua varsinaisen jäsenyysäänestyksen kohdalla. Asia saattaa hyvinkin olla tulevan presidentin ensimmäisiä linjauksia ratkaistavaksi. Samoin kiireellistä on torjua Iranin ydinasevarustelu, joka on uhka koko maailman rauhalle.

Suomen YK-politiikan on oltava entistä aktiivisempaa, etenkin kun tavoittelemme turvaneuvoston vaihtuvaa jäsenyyttä. YK:n tulisi olla ensisijainen rauhanrakentaja konfliktialueilla. Suomella on paljon annettavaa kehitysmaille koulutusjärjestelmän luomisessa ja kehitysyhteistyö hankkeiden hyvän hallinnon ja koordinaation kehittämisessä.

Aktiivisen EU- ja ulkopolitiikan sekä kansainvälisen yhteistyön kautta voimme edistää Suomen etuja maailmalla ja siten myös vahvistaa kansallista turvallisuutta. Sotilasliittoon kuulumattoman Suomen tulee jatkossakin kyetä maan sotilaalliseen puolustukseen uskottavalla tavalla. Se edellyttää yleistä asevelvollisuutta ja riittävää nykyaikaista kalustoa. Kokonaisturvallisuuden ylläpitämiseksi on keskeistä turvata toimivat ja monipuoliset yhteiskuntasuhteet sekä suomalaisten henkinen ja materiaalinen hyvinvointi.

Hyvät ystävät,

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus vaatii uutta asennetta. Suomi tarvitsee selkeän suunnan, joka turvaa tuleville sukupolville edellytykset hyvään ja tasapainoiseen elämään.

On ratkaisujen aika. On aika ottaa askeleet parempaan huomiseen!

KD:n puoluekokous 19.8.2011 Kokkola
Katsaus mepin toimintaan

Arvoisa puoluekokousväki,
hyvät ystävät

Yleensä Euroopan parlamentissa on perinteisenä huolena ollut kansalaisten välinpitämättömyys EU-asioita kohtaan. Kevään eduskuntavaaleissa Kreikan, Irlannin ja Portugalin laina-asiat kuitenkin kiinnostivat toreilla ja turuilla enemmän kuin taitetut indeksit tai pohjaosanleikkaukset konsanaan. Suomalaiset äänestäjät näyttävät ymmärtäneen EU-päätösten merkittävyyden niin lainsäädännön kuin talouspolitiikankin osalta. EU-tasoinen sääntely vaikuttaa jo vähintäänkin puoleen, mutta jopa 80 prosenttiin kaikesta jäsenmaissa tehtävästä päätöksenteosta

Eduskuntavaalien tulos on osaltaan nostanut EU-päätöksenteon asemaa suomalaisella poliittisella agendalla sinne minne se kuuluukin eli poliittisen keskustelun ytimeen ja se keskustelu kuuluu yhtälailla huoltoaseman baarien parlamentteihin kuin vallan kabinetteihinkin.

Edellisessä puoluekokouksessa iloitsimme saavutetusta EU-parlamenttipaikasta ja sen mukanaan tuomista vaikutusmahdollisuuksista. Nyt hallitusvastuu on tuonut meille jälleen uuden kanavan vaikuttaa myös EU:ssa; onhan meillä oma ministeri oikeus- ja sisäasioiden ministerineuvoston pöydän ääressä.

Viime puoluekokouksen jälkeen EU:n muutosvauhti on ollut huima. Integraatio on talouskriisin oloissa paljon nopeampaa ja menee syvemmälle kuin pelkin poliittisin askelin olisi tapahtunut. Siksi on perusteellisesti arvioitava maamme suuntaa EU:n kehityksessä ja oman puolueemme poliittista asemointia siinä. Tuntuu, että tällä hetkellä EU-integraatiokehityksen suhteen mennään ajopuuna; talouspäätös toisensa perään tehdään kriisitunnelmissa ja välttämättömyyden nimissä – ilman että keskustellaan päätösten poliittisesta suunnasta.

Tuore esimerkki tältä viikolta; Ranskan ja Saksan johtajien tiistaisia esityksiä uudesta taloushallituksesta ja budjettilakien velkakriteeriharmonisoinnista ovat analysoineet pankkien pääekonomistit ja ETLA:n tutkijat selkeinä askeleina kohti EU:n liittovaltiota. Sen sijaan me poliitikot pelkäämme sanoa asian tilan niin kuin se on, koska suomalaisten iso enemmistö vastustaa talouspolitiikan lipumista Bryssel-johtoiseksi.

Hyvät ystävät, nyt vireillä olevia ja jo tehtyjä talouspoliittisia päätöksiä ei voi käsitellä vain välttämättömyyksinä, vaan niitä on tarkasteltava myös suhteessa jäsenvaltion suvereniteettiin.

Hallitusohjelmaan saatiin kirjoitettua mielestäni tärkeä EU-politiikan linjaus, jonka uskon monen suomalaisen jakavan. ”Eurooppalaista yhteistyötä on lisättävä niissä asioissa, joissa yhdessä toimiminen tuottaa lisäarvoa tai on EU:n ulkoisen vaikuttamisen kannalta tärkeää. Samalla on toissijaisuus periaatteen kunnioittamista vahvistettava ja pidättäydyttävä sellaisesta sääntelystä, jonka tavoitteet voidaan saavuttaa yhtä hyvin tai paremmin kansallisella tasolla.”

Kristillisdemokraatteina olemme aina korostaneet EU:ta itsenäisten jäsenvaltioiden yhteistyöelimenä, joka parhaimmillaan tuottaa lisäarvoa niin talouteen, työllisyyteen kuin esim. taistelussa rajat ylittäviä uhkia kohtaan; ovat ne sitten ilmansaasteita tai järjestäytynyttä rikollisuutta. Talouspolitiikan puolella olemme tukeneet kasvu- ja vakaussopimukseen nojaavaa euroa, mutta selkeästi torjuneet kansalliseen budjetti- tai veropolitiikkaan puuttumisen.

Talouskriisin myötä alkanut talouspolitiikan yhteinen ohjaus sisältää osin sinällään kannatettavia toimia esimerkiksi finanssimarkkinoiden ja rahoitusinstrumenttien tiukempaa sääntelyä ja parempaa valvontaa sekä esityksiä pankkisektorin suuremmasta vastuusta kriisien hoidossa. Samoin osalla taloushallintopaketin esityksistä halutaan – aivan oikein- tehostaa voimassa olevan vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamista. Kuitenkin mukana on esityksiä, joilla otetaan askeleita yhä syvempään talousintegraatioon ja liittovaltiokehitykseen.

Miten tähän tilanteeseen on tultu? Euron ongelmat alkoivat siinä vaiheessa, kun sen takeeksi solmittua kasvu- ja vakaussopimusta ei enää noudatettu, ja jäsenmaiden velkaantumiset karkasivat holtittomille urille. Kreikan tilastopimittelyyn mikään taho ei ollut varautunut.

Velkaantumisesta ei pidä syyttää yksin 2008 alkanutta finanssikriisiä. Vuosien ajan hallitukset jäsenmaissa ovat halunneet miellyttää äänestäjiä ja ikäviä talouspäätöksiä on lykätty eikä edes talouskasvun vuosina ole laitettu tarpeeksi syrjään pahan päivän varalta. Näin myös Suomessa, vaikka tilanteemme on toki parempi useimpiin euromaihin verrattuna.

Kreikan ajautuminen akuuttiin maksukriisiin ehkäistiin toukokuussa 2010 yön selässä sorvatulla vakautuspaketilla ja Euroopan Keskuspankin ensimmäisellä ns. ”poikkeuksellisella väliintulolla”. Keskuspankkirahoituksen löysääminen ja velkapapereiden tukiostot laskivat kyllä korkoja ja rauhoittivat hetkellisesti pörssimarkkinat, mutta massiivinen lisälikviditeetti kiihdytti väistämättä inflaatiota. Euroopan Keskuspankki siis omilla toimillaan edesauttoi inflaatiokehitystä, jota vastaan koko sen rahapolitiikka oli alunperin luotu!

EKP on näillä ”poikkeuksellisilla väliintuloilla” – viimeksi pari viikkoa sitten Italian ja Espanjan velkakirjoja haalimalla – luonut itse tilanteen, joka houkuttelee markkinoita spekuloimaan ongelmamaiden luotoilla. Lisäksi miljardien väliintulot lainamarkkinoilla ovat huojuttaneet EKP:n omaa uskottavuutta, ja käynnistäneet arvailut, koska moinen ”roskapankki” mahtaa tarvita lisää pääomittamista jäsenmaidensa keskuspankeilta; näinhän tapahtui jo vuoden 2010 lopussa. Euroopan Keskuspankki on kriisin myötä valitettavasti irtautunut periaatteistaan olla riippumaton toimija.

Maksukyvyttömyyden uhka on Kreikan jälkeen koetellut niin Irlantia kuin Portugaliakin ja aina ratkaisua on haettu rakentamalla pelastuspaketteja rahoitusvakausvälineen kautta, jota euromaat rahoittavat ja takaavat. Näitäkin ratkaisuja voi perustella välttämättömyydellä, mutta samalla on rikottu EU:n perussopimuksia, joiden mukaan unionilla sen paremmin kuin jäsenmaallakaan ei ole oikeutta ottaa vastatakseen toisen jäsenmaan sitoumuksia.  Tulevaisuudessa talouskriisiin ajautuvien maiden pelastamiseksi perustettavan pysyvän vakausmekanismin laillistamiseksi ollaankin tekemässä ns. ”kevennetty perussopimusmuutos”.

Kuitenkaan nämä erilaiset pelastuspaketit, väliaikaiset ja pysyvät mekanismit eivät ole palauttaneet rahoitusmarkkinoiden luottamusta. Velkainstrumentit kun eivät poista ongelmamaiden holtittomia alijäämiä, vaan sosialisoivat ne toisten vastuulle. Avustusjärjestelyn uskottavuus on koetuksella myös siksi, että takaajina on euromaita, joiden oma velkaisuus ylittää niiden BKT:n ja valtiontalous on pakkasella.

Rahoitusmarkkinat tuntevat taloushistorian karun läksyn, josta professori Vesa Puttonen muistutti Talouselämä-lehden haastattelussa jo viime syksynä. Hän siteerasi Rogoffin ja Reinhartin tutkimusta rahoituskriiseistä 800 vuoden ajalta:” Kriisit ovat keskenään erilaisia, mutta yhteistä niille oli, että koskaan valtio ei ole selvinnyt veloista, jotka ovat 80 tai jopa 100 % bkt:sta muuten kuin inflatoimalla valuuttansa tai jättämällä velkansa maksamatta”.

Tätäkin taustaa vasten Suomen vaatimat vakuudet Kreikalta ovat perusteltuja. On oikein vaatia ongelmamailta tiukkoja lainaehtoja ja tinkimätöntä talouden tasapainottamista. Myös muiden kuin akuutissa kriisissä olevien jäsenvaltioiden olisi mitä pikimmin tehtävä talouden tervehdyttämistoimet.  Jokainen euro, joka joudutaan käyttämään julkisen velan korkoihin tai lyhennykseen, on pois investoinneista koulutukseen, sosiaaliturvaan ja muusta, joka mahdollistaa ihmisten hyvinvoinnin.

Hyvät kristillisdemokraatit,

EU:n jäsenmaiden on oikaistava velkaantumiskehityksensä eikä ruokittava sitä. Tosiasiat tulee tunnustaa. Esimerkiksi osa Kreikan lainoista on paras kirjata luottotappioihin ja valmistautua hallittuun velkasaneeraukseen. Rahoitusvakausvälineellä ei enää pidä yrittää taata ongelmavaltioiden velkoja, vaan pääomittaa osakkeita vastaan suoraan niitä pankkeja, joilla on riski joutua velkasaneerauksen seurauksena ongelmiin. Toisaalta kukin jäsenmaa voisi vastata pankeistaan, joskin emomaa periaate ei aina ole oikeudenmukainen. Osittainen pankkien omistaminen kuitenkin turvaisi pankkituen takaisin saannin. EU:n pitäisi siis keskittyä puhtaasti pankkikriisin dominoefektin estämiseen kuin ruokkia takausmekanismeilla ongelmavaltioiden velkakierrettä.

Into rakentaa yhteisiä velkavastuita selittyy pitkälti liittovaltiokehitystä ajavien pyrkimyksillä. Eläkkeelle jäävä EKP:n pääjohtaja Trichet maalaili jo alkuvuodesta federalistin unelmaa: yksi valtiovarainministeriö koko EU:hun, ja yhteiset eurobondit liikkeelle. Näinhän ne velatkin muuttuu saataviksi!

Jäsenmaiden taloudet ovat rakenteeltaan hyvin erilaisia – niitä kuuluisia meloneita ja omenoita –  ja elävät monesti eri suhdannevaihetta, siksi samanlaiset talouden ohjauskriteerit tai –keinot eivät toimi. Taloustieteilijöiden mukaan erilaisten talouksien yhteismitallinen arviointi on lähes mahdotonta. Komission taloushallintopaketissa tämä unohdetaan ja osassa sen esityksistä on menty vakaus- ja kasvusopimuksen tehostamista pidemmälle.

Nyt taloushallintopaketti keskittää talouspolitiikan ohjauksen komission käsiin. Komissiolle on ehdotettu mm. vapaa toimivalta taloutta seuraavien indikaattoreiden valinnassa ja tunnuslukujen arvioinnissa sanktiointia myöden. On aivan selvä, että jos ns. kilpailukykyseurantaan valitaan palkka- ja hintakehityksen tunnuslukuja, nämä pitävät sisällään poliittisia valintoja. Kun pohjoismaisen mallin kilpailukyky ei ole koskaan perustunut alhaisiin työvoimakustannuksiin ja ohueen julkiseen sektoriin, niin tiedossa voi olla meille kylmää kyytiä. Voidaan myös kyseenalaistaa, miten hallituksia saadaan sanktioida esimerkiksi työmarkkinaosapuolten palkkasopimuksista tai vaihtotaseen alijäämistä? Tämä on suuri periaatteellinen päätös, sillä tähän mennessä budjettipolitiikka on ollut kansallisessa päätäntävallassa.

Talouspolitiikan syvenevää integraatiota on tarkasteltava paitsi suvereniteetin myös demokratian näkökulmasta. Jos jäsenvaltioista tulee vahvan ohjauksen ja sanktioinnin kautta komission käskyläisiä ja sen talouspolitiikan myötäjuoksijoita, onko jatkossa väliä, minkä värisiä hallituksia jäsenmaihin äänestetään? Kansalaisten kokemus siitä, ettei oikeasti voi vaikuttaa politiikan suuntaan vaan valta on keskittynyt harvoille ja avoimuus puuttuu, voi pahimmillaan johtaa vakaviin seurauksiin yhteiskunnassa.

Syksy tuo varmasti monenlaisia esityksiä tiukemmasta talousunionista ja liittovaltiomallista. Jo nyt on ollut valmistavia artikkeleita siitä, ettei suomalaisten pitäisi nähdä liittovaltiota keskitettynä, vaan hajautettuna mallina. Suomessa on käytävä keskustelu siitä, mihin suuntaan EU:ta pitäisi kehittää ja millaisessa menossa on kansallisen edun mukaista olla mukana. Tähän velvoittaa jo hallitusohjelman kirjaus: ”Hallitus tarkastelee eriytyvän integraation hankkeita tapauskohtaisesti”. Oma näkemykseni on, että Suomen tulee edelleen vastustaa esim. eurobondeja ja muuta liittovaltiokehitystä.

Jokaisella jäsenvaltioilla pitää vastakin olla vastuu oman taloutensa tervehdyttämisestä, jossa vaikeus on tietenkin löytää tasapaino vyönkiristämisen ja toisaalta talouskasvun vauhdittamisen välillä. Uskon, että hallituksen eilen esittämä budjettilinja ja etupainoiset kiristykset ovat tässä taloustilanteessa aivan välttämättömiä. Meidän on muistettava, että jokaisen tunnin aikana täällä maamme velkaantuu miljoona euroa, joten vaikeat päätökset ovat nyt vastuullisia päätöksiä. Vanhat kristilliset hyveet ahkeruus ja säästeliäisyys pätevät siis makrotaloudessakin.

Katsetta tulevaan

Talouskriisin hoidon lisäksi tuleva syksy sisältää monia painavia EU-asioita kuten monivuotiset rahoituskehykset ja yhteisen maatalous- ja kalastuspolitiikan uudistukset. Rahoituskehykset koskettavat kaikkia EU:n politiikan aloja, merkittävimmin maatalous- ja aluepolitiikan lohkoja, joiden osuudet unionin budjetista ovat suurimmat. Rahanjaon lisäksi kehyksissä määritellään unionin politiikan painopisteet seuraavalle ohjelmakaudelle. Kehysesitystä seuraavat alakohtaiset lainsäädäntöesitykset, joita komissiosta tippuu varmaan pitkin syksyä. Suomi on nettomaksajana ajanut kurinalaista rahoituskehyksen kokonaistasoa ja aluepolitiikan puolella on saatu maininta harvaan asuttujen alueiden lisätuesta.

Maatalouspolitiikassa komission esitys pitää sisällään periaatteen maataloustuotannon jatkumisesta kaikilla Euroopan alueilla, vaikka rahoituksen puolella ei ole nähtävissä ainakaan tukitasojen kasvua. Tässä vaiheessa on vielä hiukan aikaista arvioida lopullisia vaikutuksia Suomeen mm. yksityiskohtaisten kriteerien ollessa vielä työn alla, mutta lähtökohdat ovat kelvolliset. Hyvällä kansallisella politiikalla on ratkaiseva merkitys siihen, miten esimerkiksi aluepolitiikan tuista saadaan paras hyöty irti.

Valiokuntatyö

Omassa valiokuntatyössäni syksyn haasteet ovat talous- ja raha-asioiden valiokunnassa yhtenäisen euromaksualueen eli SEPA-mietinnön loppuunsaattaminen neuvotteluissa neuvoston kanssa ja sen saattamisessa parlamentin äänestykseen. Maksumarkkinoiden yhdistämisen pitäisi tarjota huomattavia taloudellisia etuja, kun kilpailu ja innovointi lisääntyvät ja kuluttajien suorittamien maksujen kustannukset pienenevät. Lähes vuoden kestänyt projekti alkaa olla jo voiton puolella, mutta eri tahojen ja maiden intressien yhteensovittaminen on ollut yllättävän haasteellista.

Myös työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnassa työn alla olevat mietinnöt kausityöntekijöistä ja yritysten sisäisistä siirroista ovat tavoitteiltaan hyviä, mutta niiden soveltaminen 27 eri jäsenmaassa luo haasteensa, jotta kansallista sosiaaliturvajärjestelmää voidaan kunnioittaa. Yhdenvertaisen kohtelun ulottaminen myös muuhun kuin työskentelyyn perustavaan sosiaaliturvaan on ongelmallista. Se tarkoittaisi mm. terveyspalveluiden järjestämistä samoin asiakasmaksuin, ehdoin ja samassa laajuudessa kuin kunnan vakinaisille asukkaille, samoin asumisperusteiset sosiaaliturvaetuudet olisivat yhdenvertaisen kohtelun piirissä maassa oleskelun pituudesta riippumatta. Kansallisen toimivallan suojaaminen sosiaaliturvan ja terveydenhuollon palvelujärjestelmien osalta on tavoite, jonka hoitaminen edellyttää tiivistä ja saumatonta yhteistyötä hallituksen, eduskunnan ja europarlamentaarikkojemme kesken.

Näiden mainittujen lisäksi valiokunnassa tullaan syksyn aikana varmasti vielä palaamaan kahteen haasteelliseen aiheeseen eli työaikadirektiiviin ja lähettyjen direktiivin implementoinnin uudelleen tarkasteluun. Lähetetyn työvoiman kohdalla jäsenmaissa on ollut väärinkäytöksiä, joissa työskentelyvaltion työehtoja ja palkkatasoa on räikeästi kierretty.

Kaikkien työvoiman liikkuvuutta käsittelevien direktiivien kohdalla on käynyt ilmi, kuinka tärkeää harmaan talouden torjunta on työvoiman liikkuvuuden lisääntyessä. Hallitusohjelmakirjausten toteuttamista näiltä osin tarvitaan tasa-arvoisen kohtelun varmistamiseksi työmarkkinoilla ja rehellisten yrittäjien suojaamiseksi epäreilulta kilpailulta; eikä varmaan vähiten myös valtion verotulojen varmistamiseksi.

Ulkosuhteet

Puolan puheenjohtajuuskaudella ulkosuhteiden painopiste tulee olemaan EU:n naapuristossa, etenkin itäisten naapuruusmaiden kanssa tehtävässä yhteistyössä. Koettu arabikevät ja yhä käynnissä olevat kriisit mm. Syyriassa ja Libyassa pitävät kuitenkin myös eteläisen naapuruston tiiviisti agendalla.

EU pyrkii eteläisen naapuruston epävakaisella alueella kumppanuuteen perustuvaan yhteistyöhön, joka vahvistaisi demokraattisia muutoksia ja tukisi valtiorakenteiden nykyaikaistamista. Menneistä virheistä mm. yksinvaltaisten hallitusten tukemisessa on pyritty nyt ottamaan opiksi ja auttamaan todellisen kansalaisyhteiskunnan rakentumista Poliittinen järjestelmä näissä maissa on kehittymätön, eikä todellisia demokraattisia johtajia ole ainakaan näkyvästi ollut nousemassa esille. Vaarana on, että valta liukuu ääriliikkeille.

Mielenilmauksilta ei ole vältytty myöskään Israelissa. Jopa 250 000 korkeisiin elinkustannuksiin kyllästynyttä israelilaista protestoi eri puolilla maata parisen viikkoa sitten. He vaativat asumiskustannusten kohtuullistamista sekä sosiaalisia ja taloudellisia uudistuksia. Netanyahun hallitus on nyt niin sisä- kuin ulkopoliittisesti erittäin hankalassa tilanteessa, paineet ovat kovat. Eilen uutiset kertoivat myös vakavasta tilanteen kiristymisestä eteläisen rajan tuntumassa, Gazan rajalla.

Suunnitelmat Palestiinan valtion yksipuolisesta itsenäiseksi julistautumisesta YK:n yleiskokouksessa syyskuussa ovat olleet myötätuulessa. Tänä vuonna jo useat Latinalaisen Amerikan maat ovat tunnustaneet Palestiinan valtion. Myös EU:ssa on lisääntyvää kannatusta hankkeelle. Mm. Ranska on ilmaissut kiinnostuksensa tunnustaa Palestiina.

EU-maiden näkökulmat Palestiinan itsenäistymiseen ovat toisistaan poikkeavia. On arvioitu, että Palestiinan itsenäistymistä yksipuolisella ratkaisulla eivät tulisi tukemaan Saksa, Hollanti, Italia, Tsekki, Slovakia, Unkari, Bulgaria ja Puola. EU-maiden suhtautuminen asiaan on epäilemättä esimerkkinä muille vaikutusvaltaisille maille.

Ennen kesätaukoa niin Israelin kuin palestiinalaistenkin edustajat esittivät toivomuksenaan mepeille, että EU-maat eivät pyrkisi etsimään yhteistä kantaa, vaan rohkeasti jäsenmaat ilmaisisivat oman kantansa Palestiinan itsenäistymiskysymykseen. Osapuolten tiedossa on hyvin se, kuinka erilaisia näkökantoja Euroopan sisällä on, eikä yhteisen näkemyksen löytyminen ole kovinkaan todennäköistä. Epäilemättä kummatkin tahot odottavat omien tukijoidensa selkeää ulostuloa ja rohkeaa esiintymistä asiassa.

Kesän aikana ei näytä asiassa tapahtuneen mitään ratkaisevaa. Ns. Lähi-idän kvartetti (USA, EU, Venäjä ja YK) ei heinäkuun tapaamisissa tuntunut pääsevän asiassa yhtään eteenpäin. Kuukausi sitten kokoontuneet EU:n ulkoministerit puolestaan vain vetosivat rauhanneuvottelujen jatkamisen puolesta. EU:n korkea edustaja Kathrine Ashton vain tyytyi toteamaan, että syyskuun ratkaisusta YK:ssa ei voi tietää – aika näyttää.

Mikäli EU-maat tunnustavat Palestiinalaisvaltion, jonka rakentaminen ei pohjaudu Israelin ja palestiinalaishallinnon yhteiselle sopimukselle, on se erittäin vastuuton ja puolueellinen teko eikä tule johtamaan positiiviseen kehitykseen alueella.

Edellytyksenä kestävälle rauhalle ja osapuolten välisen luottamuksen kasvamiselle on se, että rauhansopimuksen ehtoja ei sanella ulkoapäin, vaan osapuolet sopivat niistä keskenään. Israel ei voi hyväksyä Palestiinan valtiota, ellei ole selvää, että sitä kyetään hallinnoimaan luotettavasti ja turvallisuudesta huolehtien. Fatahin ja Hamasin vielä konkretisoitumaton sopimus yhteistyöstä ja yhtenäishallinnon perustamisesta ei todellakaan tue tätä tavoitetta.

Huolimatta siitä selkeästä toteamuksesta Israelin luonteesta juutalaisvaltiona, joka löytyy niin YK:n vuoden 1947 päätöslauselmasta kuin maan itsenäistymisjulistuksessakin, monet nykyisistä eurooppalaisista poliitikoista eivät enää käsitä sitä, miksi Israelin valtion luonnetta juutalaisten kansalliskotina pitäisi erityisesti nostaa esille ja puolustaa.

Kirjoitusten mukaan Jerusalemista tulee ”juovuttava malja ja väkikivi kaikille kansoille”. Kristillisdemokraatteina meidän on työskenneltävä niin hallituksen kuin EU:nkin sisällä, jotta emme kansakunta repisi itseämme tähän kiveen.

Hyvät ystävät,
Kaksi vuotta Euroopan parlamentin jäsenenä on takana. Teille on jaettu mepin toimintakertomus näiltä kahdelta vuodelta. Sen avulla voitte löytää ne aiheet, joiden parissa olen erityisesti parlamentissa ahkeroinut. Työstäni kertoo myös noin kerran kuussa ilmestyvä MeppiViesti, sähköinen tiedotuskirje, jonka voitte tilata sähköpostiinne nettisivuiltaniwww.essayah.fi.

Sisäänajo koko tiimiltä on suoritettu ja olemme hyvässä vireessä palvelemassa suomalaisia sekä tietenkin omaa KD-puoluetta, jonka vaikutusmahdollisuudet Suomen EU-politiikkaan ovat nyt hallitustaipaleen myötä parantuneet.

– Innovaatiot ovat talouden ja työllisyyden kehittymisen kannalta aivan ratkaisevan tärkeitä nyt, kun Eurooppa etsii tietä ulos talouskriisistä, europarlamentaarikko Sari Essayah korosti Strasbourgin täysistunnossa 11.5. pitämässään puheessa.
T&K-investoinneilla on taipumus supistua talouskriisin aikana, vaikka on osoitettu, että ne yritykset ja jäsenvaltiot, jotka investoivat eniten näinä aikoina, saavat suurimman suhteellisen edun markkinoilla ja toipuivat myöskin nopeimmin lamasta.
– Siksi jäsenvaltioille on äärimmäisen tärkeää täyttää EU:n 2020-strategian tavoite ja suunnata BKT:sta vähintään 3 % T&K-panostuksiin.

EP:n työllisyysvaliokunta korostaa Essayahin laatimassa lausunnossa, että innovointipolitiikkaa olisi tarkasteltava laajasti, ei ainoastaan teknisenä innovointina vaan myös aikaisempaa enemmän sosiaalisena ja palveluihin liittyvänä innovointina, joka auttaa ratkaisemaan yhteiskunnallisia haasteita mm. ikääntymisen ja terveydenhoidon haasteita, samoin ympäristön, ilmaston ja energiatehokkuuden muutoksia.

– Suurin osa innovoinnin mahdollistavista aloitteista on peräisin yritysmaailmasta, minkä vuoksi tarvitaan tiiviimpää yhteistyötä yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Toisaalta yliopistoissa tehtyjä tutkimustuloksia hyödynnetään EU:ssa kaupallisesti vähän tai liian hitaasti. Siksi tarvitsemme yritys- ja yliopistomaailman linkittäviä yrityshautomoita, joiden tehtävänä on edistää tutkimustulosten kaupallista hyödyntämistä.
Työllisyysvaliokunta pitää aivan keskeisenä eurooppalaisen tutkimusalueen luomista, jolla tulisi poistaa tutkijoiden liikkuvuuden esteet ja on luotava edistyksellinen eurooppalainen tutkimusinfrastruktuuri ja siten estettävä aivovuotoa Euroopasta muualle. Pikemminkin Euroopan tulisi olla alue, joka houkuttelee tutkijoita muualta Eurooppaan.