Ajankohtaista

RSS

Ajan henkeä vastaan

Kirjoitettu kirjoittajana

Suomessa käynnissä oleva keskustelu uskonnonopetuksen uudistamisesta on onneksi nostanut pintaan tuntikehyksiä ja ryhmäkokoja laajemmalle ulottuvan pohdinnan yhteiskunnan arvopohjasta.  ”Ajan henki” tuntuu olevan niin Suomessa kuin Euroopassa marginalisoida uskonto ja uskonnollinen vakaumus yhteiskunnan ulkopuolelle ns. ”yksityiseen tilaan”; tätä uskonnonopetuksen ”neutralisointipyrkimyskin” heijastelee. Tämä ajattelutapa on kuitenkin naiivi ja unohtaa sen, että uskonnollisella vakaumuksella ja perinnöllä on myös asemansa koko yhteiskunnan toimivuuden edellytyksenä.

Eurooppalaisen yhteiskunnan eetos on ainakin osin muodostunut sen kansalaisten uskonnollisten vakaumuksien pohjalta. Jaettu eetos taas luo pohjan keskinäiselle luottamukselle, jonka seurauksena esimerkiksi lakeja noudatetaan. Ilman jotakuinkin yhteisesti omaksuttua ja sisäistettyä käsitystä oikeasta ja väärästä joudutaan tosiasiassa äärimmäisen säänneltyyn ja valvottuun yhteiskuntaan.

Uskonnonopetus on keskeisessä osassa kun tätä yhteistä arvo- ja kulttuuriperintöä siirretään eteenpäin. Siksi nykyisenlaisen oman uskonnon opetus on tärkeää säilyttää perusopetuksessa. Eri katsomuksille yhteisten arvojen ja ihmisyyden opettaminen on tarpeellista, mutta sitä ei tule tehdä oman uskonnonopetuksen kustannuksella. Oman uskonperinnön tunteminen ja sisäistäminen antaa myös valmiuksia ymmärtää muita uskontoja. Suomi on lisäksi sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin, jotka edellyttävät sopimusvaltion kunnioittavan vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.

Kristittyjen ei pidä vähätellä vaikutusmahdollisuuksiaan ja mukautua ajan henkeen, vaan on taisteltava marginalisoitumista vastaan. Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen on rohkeasti puolustettava paikkaansa ja rooliaan yhteiskunnallisessa vuoropuhelussa, mm. oikeudesta tulla kuulluksi lainsäädäntötyössä. Suomalaiseen lainvalmistelutyöhön kuuluu kansalaisjärjestöjen ja erilaisten yhteiskunnallisten sidosryhmien, myös kirkkojen ja uskonnollisten yhdistysten kuuleminen. Helluntaiherätyksessäkin on tähän ”asiantuntijarooliin” jo saatu tuntumaa. Saattaisi olla paikallaan lainsäädäntötyötä seuraavan pysyvän toimikunnan kokoaminen, jotta voimme varmistaa ammattimaisen ja hyvän valmistelun, kun ”kutsu kuuluu” tulla kuultavaksi eduskunnan valiokuntaan tai osallistua ministeriön työryhmätyöhön.

Kristittyinä ymmärrämme, että kirkoilla on kuitenkin vielä paljon enemmän annettavaa yhteiskunnalliseen keskusteluun kuin vain toimittaa lausuntoja lakiteksteihin. Evankeliumin julistaminen, arvopohjan vaaliminen ja ajasta aikaan kestävä ”totuuden tehtävä” on vastuullinen ja edellyttää Jumalan Hengen kuulemista. Muutoin Simojoen laulun sanat toteutuvat surullisena ajankuvana:

”Minne joutuu se valtakunta,
jonka paimenetkin nukkuu syvää unta
näkemättä, huomaamatta, mikä hetki yöstä on!”

(Julkaistu Ristin Voitto-lehdessä)

Sari Essayah proposes amendments regarding organ transplants as well as animal welfare in industrial agriculture

Kirjoitettu kirjoittajana

MEP Sari Essayah (EPP, Christian Democrats) submitted two amendments today to the proposed directive on organ transplantation which is currently before the European Parliament.  The purpose of the proposed amendments is to ensure that participation by Member States in cross-border organ transplant cooperation is voluntary and does not oblige Member States to draw up joint organ waiting lists with other Member States. The other proposed amendment emphasised that it is the responsibility of Member States to address the shortage of transplant organs and furthermore, that shortfalls in national organ transplantation systems cannot be overcome by transferring patients or transplant organs from one Member State to another.

Yesterday Sari Essayah submitted 13 proposed amendments to a report by the Committee on Agriculture regarding animal welfare in industrial agriculture over that last five years. The purpose of the proposed amendment is to ensure that animal welfare indicators are developed further, that such indicators are not subject to interpretation, that they can be applied on farms in practice and that they are applied with common sense. Some of the proposed amendments removed paragraphs concerning the use of antibiotics as this matter is already covered in other documents.

Rakennerahastot tärkeitä harvaan asutuille alueille

Kirjoitettu kirjoittajana

Tiistaina 21.9 Strasbourgin täysistunnossa käydyssä keskustelussa europarlamentaarikko Sari Essayah (kd) piti rakennerahastoja keskeisenä EU:n rahoitusinstrumenttina, kun pyritään 2020-tavoitteisiin. Hän piti rakennerahastoja erityisen tärkeinä harvaan asutuille pohjoisille alueille.

Essayah totesi puheessaan harvaan asuttujen alueiden kohtaavan monia ongelmia ensimmäisinä ja rajuimpina. Näillä erityisalueilla työikäinen väestö usein muuttaa pois työn perässä ja siksi nämä alueet tulevatkin kohtaamaan väestön ikääntymisongelman ensimmäisinä.

– Tunnen Suomen olosuhteet parhaiten ja voin kertoa, että Itä- ja Pohjois-Suomessa tulee pian olemaan alueita, joissa yli puolet on eläkeläisiä. Ikääntyneen väestön suhde työikäiseen väestöön eli huoltosuhde on vuonna 2020 heikoin itäisessä Suomessa, Italiassa ja itäisessä Saksassa. Alueiden välinen polarisaatio lisääntyy huomattavasti ja sellaisten alueiden lukumäärä, joiden huoltosuhde on yli neljänneksen korkeampi kuin EU:n keskiarvo, nousee vuonna 2020 jo neljäänkymmeneen.

Essayah painotti, että väestön ikääntymiseen liittyvä demografiakriteeri täytyy ottaa huomioon alue- ja rakennepolitiikassa eikä BKT-kriteeri saa jäädä ainoaksi.

– Nämä alueet eivät saa enää menettää työikäistä väestöään, vaan tarvitaan keskittymistä näiden alueiden kilpailukykyyn, jotta noustaan talouskriisistä ja saavutetaan EU2020-tavoitteet. Tarvitaan innovaatioiden ja osaamisen kehittämistä, tarvitaan rahan siirtämistä perinteisistä politiikoista kilpailukyvyn vahvistamiseen. Vähemmällä rahalla tulee saada enemmän aikaan.

Essayah muistutti, että innovaatiorahoituksen valintakriteerinä tulisi olla todelliset hyvät tulokset.

– Tarvitaan siemenrahaa yksityisille investoinneille, tarvitaan osaamiseen perustuvaa yritystoimintaa ja tulee keskittyä kilpailukykyä ja työllisyyttä parhaiten edistäviin teemoihin kullakin alueella. Tarvitaan myös uusia sosiaalisia ja palveluinnovaatioita.

Tarkoin harkittua ja tuoksellista toimintaa Essayah pitää tärkeänä. Hänen mielestään alue-, rakenne- ja maatalouspolitiikka ja muut politiikkalohkot tulee sovittaa yhteen, minkä lisäksi niiden hallintoa tulee yksinkertaistaa.

– Tarvitaan eri rakennerahastojen toimet integroivia alueellisia ohjelmia, joiden tuloksia voidaan mitata ja arvioida. Hallinto- ja tarkastusjärjestelmistä koituva hallinnollinen taakka jäsenmaissa on oltava suhteessa rahoituksen määrään. Rahoitus tulee tehdä ehdolliseksi tuloksista ja kytkeä se talouden rakenteellisiin uudistuksiin ja vastuulliseen talouspolitiikkaan.

Alueiden yli rajojen tapahtuvaa yhteistyötä erityisesti elinkeino- ja ympäristöhankkeissa Essayah pitää erityisen tärkeänä. Hyvä mahdollisuus siihen tarjoutuukin Itämeren ja Tonavan makroalueiden puitteissa. Essayahin mielestä tarvitaankin EU-naapurimaiden välistä yhteistyötä. Itämeren alueen strategiassa tulee kytkeä myös Venäjä mukaan alueen yhteistyöhön.

Postipalvelut pyörityksessä

Kirjoitettu kirjoittajana

Syksyn ensimmäisellä istuntoviikolla Strasbourgissa käytiin vilkas keskustelu postipalveluiden tulevaisuudesta Euroopassa. EU:n uusittu postipalveludirektiivi vuodelta 2008 määrää avaamaan postipalvelut kilpailulle ja markkinaehtoisiksi tämän vuoden loppuun mennessä.

Monissa jäsenmaissa, Suomi mukaan lukien, osa palveluista on jo vapautettu, mutta määräaika velvoittaa postilakien pikaiseen uusimiseen muiltakin osin. Viestintäministeriössä kuulemma hikoillaan, miten saada lokakuuksi aiottuun lakipakettiin kirjattua ihmiset ja yritykset tasa-arvoiseen asemaan sekä palvelun saatavuuden että laadun suhteen.

Tämäkin direktiivi kuuluu siihen joukkoon, jonka komission virkamiehet ovat sorvanneet takaraivossaan Keski-Euroopan täysin toisenlaiset olosuhteet. Esimerkiksi Suomen kaltaisessa pinta-alaltaan suuressa, mutta harvaan asutussa maassa on vaarana, että kilpailu kiinnostaa ainoastaan tiheämmin asutuilla kaupunkialueilla, joista poimitaan taloudellinen hyöty. Sen sijaan kannattamattomien harvaan asuttujen alueiden postinjakelun kustannukset jätetään yhteiskunnalle. Meillä haja-asutusalueen jakelu on keskimäärin neljä kertaa kalliimpaa kuin taajamien ja ääripäissä ero on jopa kymmenkertainen.

Palvelutaso haja-asutusalueilla pyritään direktiivissä turvaamaan ns. yleispalveluvelvoitteen haltijalle – Suomessa Itellalle – asetetuilla velvoitteilla. Parlamentin keskustelussa ihmettelin komissaari Barnierille, kuinka kilpailu voi olla aitoa ja tasavertaista, jos yleispalveluvelvoitteen haltijan laatu- ja palvelutasovaatimukset ovat merkittävästi ”kermankuorija”-yrityksiä tiukemmat? Ja ennen kaikkea, millä tavoin on tarkoitus kattaa yleispalvelun tarjoamisesta aiheutuvat korkeammat kustannukset? Direktiivissä esitetään kyllä vaihtoehtoja, joista yksinkertaisin on tappiollisen toiminnan rahoittaminen verovaroista. Nykyisessä julkisten talouksien tilassa tuskin mikään jäsenvaltio pitää tätä järkevänä.

Tällä mallilla tilanteesta Suomessa uhkaa tulla suorastaan absurdi. Kannattavan valtionyhtiön Itellan noin sadan miljoonan euron vuosittainen voitto on vaarassa muuttua lähes samaa suuruusluokkaa edustaviin valtion budjettimenoihin. Kaikki tämä, jotta muutama – todennäköisesti ulkomaalainen – yritys pääsee tekemään voittoa kaupunkien kannattavista markkinoista. Tätä voi olla vaikea selittää veronmaksajille ja postipalveluista vähennettäville työntekijöille.

Barnierkin tyytyi vain poliitikkomaisesti toteamaan, että tarkoitus on perustaa palveluiden käyttäjien kanssa työryhmä vaikutusarviointeja seuraamaan. Järkevää olisi velvoittaa kaikki alalla toimivat yritykset kattamaan osaltaan kustannuksia palveluiden tasapuolisesta turvaamisesta koko maassa. Parlamentin keskustelun kirvoittamana jätinkin komissiolle kysymyksen siitä, mahdollistaako direktiivi kansallisesti määräämään esimerkiksi postitoimintamaksun, jolla kaikilta alan toimijoilta voitaisiin kerätä varat tasapuolisesti palvelujen turvaamiseksi myös kannattamattomilla alueilla. Toivottavasti vastaus on selkeä ilman jorinoita vaikutusarvioinneista.

Essayah: Vihreä verosekoilu käy kalliiksi

Kirjoitettu kirjoittajana

Europarlamentaarikko Sari Essayah (kd) arvostelee hallituksen enrgiaveropakettia hätiköiden valmistelluksi, veronmaksajille kalliiksi ja kaiken lisäksi hiilidioksidipäästöjä kasvattavaksi.

– Hallitus teki esityksensä energiaverosta hätiköidysti, teettämättä kunnon tutkimusta esityksensä ilmastovaikutuksista. Tällainen mutu-tuntumaan perustuva päätöksenteko tuottaa helposti hiilidioksidipäästöjen tosiasiallista lisääntymistä ja siirtää enemmän maksutaakkaa rikkailta köyhille. Pöyryn tutkimus osoittaa hiilidioksidipäästöjen kasvavan ja erilaiset laskelmat osoittavat kymmenien miljoonan laskun mm. Helsingin ja Turun veronmaksajille. Tällaiset ja vielä perusteellisemmat laskelmat sosiaalisista ja ympäristövaikutuksista tulee tehdä ennen kuin hallitus antaa tällaisia satojen miljoonien eurojen esityksiä.

Essayah epäili, että myös EU-tasolla energiaratkaisuja tehdään ilman perusteellisia vaikutusarvioita.
– Myös EU:ssa tehdään isoja taloudellisia päätöksiä ilman kunnon vaikutusarvioita. Olen erityisesti huolissani ns. Desertec-hankkeesta ja ”Välimeren aurinkosuunnitelma”-hankkeesta. Niissä tehtäisiin Saharan ympäri aurinko- ja tuulienergialaitosten ketju, joka yhdistettäisiin korkeajännite- tasavirtakaapeleilla Espanjan, Italian ja kenties Turkin kautta eurooppalaisiin verkkoihin. Tämä hanke hyödyttää lähinnä Espanjan aurinkovoimalateollisuutta ja saatu sähkö Etelä-Euroopan maita. Miksi meidän suomalaisten tulisi olla rahoittajina tällaisessa? Kukaan ei ole tuottanut hankkeen taloudellisista tai ympäristövaikutuksista luotettavia arvioita. Tällaisista kymmenien miljardien hankkeista ei pidä päättää ilman kunnollisia vaikutusarvioita, joissa selvitetään sekä taloudelliset, että sosiaaliset ja ympäristövaikutukset, Essayah totesi Helsingissä.

Essayah: Postipalvelujen avaaminen kilpailulle ongelmallista harvaan asutuilla alueilla

Kirjoitettu kirjoittajana

Kysymys postipalveluiden avaamisesta kilpailulle on nostattanut monissa jäsenmaissa huolia palveluiden saatavuuden ja laadun säilymisestä.Asiasta keskusteltiin europarlamentissa torstaina 9.9.

Sari Essayah totesi puheenvuorossaan, että esimerkiksi Suomen kaltaisessa pinta-alaltaan suuressa, mutta harvaan asutussa maassa on vaarana, että kilpailu kiinnostaa ainoastaan tiheämmin asutuilla kaupunkialueilla, joista poimitaan taloudellinen hyöty. Sen sijaan kannattamattomien harvaan asuttujen alueiden postinjakelun kustannukset jätetään yhteiskunnalle. Haja-asutusalueen jakelu on keskimäärin neljä kertaa kalliimpaa kuin taajamien. Ääripäissä ero on jopa kymmenkertainen.

– Palvelutaso pyritään direktiivissä turvaamaan yleispalveluvelvoitteen haltijalle asetetuilla velvoitteilla. Haluaisin kuitenkin kuulla komission edustajan näkemyksen siihen, miten kilpailu voi olla aitoa ja tasavertaista, jos yleispalveluvelvoitteen haltijan laatu- ja palvelutasovaatimukset ovat merkittävästi kilpailijoita tiukemmat? Ja ennen kaikkea, millä tavoin on tarkoitus kattaa yleispalvelun tarjoamista aiheutuvat kustannukset?

– Direktiivissä esitetään vaihtoehtoja, joista yksinkertaisin on tappiollisen toiminnan rahoittaminen verovaroista. Tätä ei voine pitää nykyisessä julkisten talouksien tilassa järkevänä. Suomessa tilanteesta uhkaa tulla suorastaan absurdi. Kannattavan valtionyhtiön noin sadan miljoonan euron vuosittainen voitto vaihdettaisiin lähes samaa suuruusluokkaa edustaviin valtion budjettimenoihin, jotta muutama yritys pääsee tekemään voittoa kaupunkien kannattavista markkinoista. Tätä voi olla vaikea selittää veronmaksajille.

Essayah tiedusteli komissaarilta lisäksi, mahdollistaako direktiivi kansallisesti määräämään esimerkiksi postitoimintamaksun, jolla kaikilta alan toimijoilta voitaisiin kerätä varat tasapuolisesti palvelujen turvaamiseksi myös kannattamattomilla alueilla.

Essayah edellyttää läpinäkyvyyttä EU-rahojen käytölle Lähi-Idässä

Kirjoitettu kirjoittajana

Europarlamentaarikko Sari Essayah muistutti, että Israelin hallituksessa valmisteilla olevan kansalaisjärjestöjen rahoitusta koskevan lakiehdotuksen periaatteena on, että ulkomaisten hallitusten järjestöille antaman rahoituksen pitäisi olla täysin läpinäkyvää. Hän piti esitystä hyvänä. Asiasta keskusteltiin keskiviikkona 8.9. Euroopan parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa.

– Onko meillä ongelmia läpinäkyvyyden kanssa – toivottavasti ei? Useimmissa EU:n jäsenvaltioissa on olemassa järjestöjen rahoitusta, sen läpinäkyvyyttä sekä poliittisten puolueiden rahoitusta koskeva lainsäädäntö.

Essayah totesi, että esimerkiksi Suomessa hyväksyttiin äskettäin lakiehdotus poliittisten puolueiden rahoittamisesta. Sen tarkoituksena on estää kaikki ulkomainen rahoitus Euroopan sisarpuolueita lukuun ottamatta.
– Emme halua antaa ulkomaisille tahoille mahdollisuutta ”ostaa” vaikutusvaltaa Suomen politiikassa. Politiikkoina olisimme erittäin yllättyneitä, jos toinen Euroopan jäsenvaltio aloittaisi kansallisten järjestöjemme poliittisten kampanjoiden rahoituksen. Vähintään haluisimme tietää rahan alkuperäisen lähteen ja mahdollisen motiivin.

Essayah muistutti, että äskettäin Herzliyassa pitämässään puheessaan Lähi-Idän kvartetin lähettiläs Tony Blair nosti esille tämän Euroopassa yleisen kaksinaismoralistisen asenteen Israelia kohtaan: ”älä aseta sellaisia vaatimuksia Israelin hallitukselle, joita et voisi kuvitella asettavasi omalle maallesi”, Blair neuvoi.
– Euroopan parlamentin tulisi ennemmin tukea Israelin lainsäätäjiä läpinäkyvyyden edistämisessä eikä sekaantua tai hyökätä väärin syytöksin demokraattista lainsäädäntöprosessia kohtaan.
– Olemmeko täysin tietoisia siitä, että EU:n rahoittamien järjestöjen projektit eivät aina edistä rauhaa, vaan pikemminkin toimivat yhteistä ymmärrystä vastaan ja luovat epäluottamusta sekä vihamielisyyttä Israelin ja Palestiinan välille, Essayah kyseli.
Hänen mielestään Israelin hallituksen lainsäädäntöehdotus on tärkeä myös eurooppalaisille veronmaksajille, ”jotta saamme tietää miten rahamme tällä alueella käytetään”.

”Unionin tila”

Kirjoitettu kirjoittajana

Euroopan parlamentin istuntotyö sai edustajien verenpainetta nostattaneen alun. Komission puheenjohtaja Barroson halulle pitää avajaisiksi amerikkalaisen mallin mukaan mahtipontinen puhe unionin tilasta ”state of the union” oli naureskeltu jo muutenkin; ”kansakunnan tilapuhetta” kun 27 erilaisen jäsenvaltion yhteenliittymästä ei irtoa kuin hyvällä mielikuvituksella. Hymy muuttui kuitenkin ärtyneeseen irvistykseen, kun kävi ilmi, että kuulijakunta puheelle aiottiin varmistaa puheenjohtajiston tekemällä päätöksellä järjestää kolme ns. tarkistusäänestystä puheen aikana ja rangaista poissaolevia edustajia pidättämällä osan edustajan palkkiosta ko. päivältä.

Barroson taustajoukoilta menettelyn hiljainen hyväksyminen osoitti erittäin huonoa tilannetajua. Edustajat olivat raivoissaan; voidaanko väki pakottaa paikalle kuuntelemaan uhkailemalla taloudellisilla sanktioilla. Eräs pitkään parlamentissa vaikuttanut kollega totesikin ryhmäkokouksessa, että kannattaisi varmaan puhua sen verran kiinnostavasti, että väki vaivautuu paikalle. Vakavampaa on, että menettely on paitsi ristiriidassa työjärjestyksen kanssa, niin asettaisi meppien riippumattomuuden merkilliseen valoon. Vaikka puheenjohtajisto otti asiaan kantaa uudelleen, niin useampi edustaja varmasti pohtii ilmestyäkö paikalle vai ei.

Surkuhupaisaa koko asiassa on, että parlamentaarikkojen ”uhkailu” osuu juuri unionin tilaa käsittelevään puheeseen. EU niin mielellään saarnaa demokratia- ja oikeusvaltioperiaatteista maailmalla, mutta tarpeen vaatiessa ”kiristää” omien kansalaistensa vaaleilla valitsemat edustajat istuntosaliin. Tahtomattaan tämän menettelytavan harkinta kertoo jo jotain oleellista EU:n tilasta.

Normi- vai neutriliitot

Kirjoitettu kirjoittajana

Kesähelteiden keskellä virinnyt keskustelu sukupuolineutraalista avioliittolaista on niin sanotusti karannut käsistä. Suuri yleisö seuraa hämmentyneenä kun kirkkokunnat pohtivat vihkimisoikeuksistaan luopumista, oikeusministeri singahtaa kesälomilta lupailemaan pikaista selvitystyötä, jota pääministeri omiensa pelossa toppuuttelee ja usea muukin poliitikko äänestäjien mielipiteitä arvuutellessaan kiemurtelee päättämättömänä.

Kiihkeän keskustelun keskellä tuntuu kuin meillä olisi jäänyt huomaamatta, että samaa sukupuolta olevia pareja varten on ollut voimassa oma parisuhdelaki jo vuodesta 2002 lähtien. Lisäksi sen jälkeen eduskunnassa on hyväksytty lait niin naisparien hedelmöityshoidoista kuin perheen sisäisestä adoptiostakin.

Rekisteröidyn parisuhteen ainoat erot juridisissa oikeuksissa ja velvollisuuksissa verrattuna avioliittoon rajaavat ulos oikeuden yhteiseen sukunimeen ja perheen ulkopuoliseen adoptio-oikeuteen.

Ja vaikka parisuhteen rekisteröinti ei automaattisesti oikeuta yhteiseen sukunimeen, niin käytännössä maistraatti sen hakemuksesta parisuhteen perusteella aina myöntää. Joten todelliseksi eroksi jää vain parisuhteen osapuolten yhteisen ottolapsen saaminen, jossa suomalaista lainsäätäjää suurempi este on valtaosan maailman maista asettama kielto lapsen luovuttamiselle samaa sukupuolta oleville pareille tai maihin, joissa ko. adoptio-oikeus on.

Kukaan ei ole kuitenkaan kysynyt sukupuolineutraalin liiton kannattajilta sitä, miksi he eivät halua edistää vaatimiaan muutoksia parisuhdelaissa, vaan haluavat muuttaa nimenomaan miehen ja naisen välistä liittoa koskevan avioliittolain. Todellinen syy onkin se, että mikäli sukupuolineutraali avioliittolaki toteutuisi, se pakottaisi kirkon joko vihkimään homoparit tai luopumaan vihkioikeudestaan.

Bjarne Kalliksen nostettua esille tämän faktan, sukupuolineutraalin liiton edistäjät kiirehtivät vakuuttamaan, etteivät he ole halunneet ottaa kantaa kirkkojen ja uskonnollisten yhdyskuntien vihkimisoikeuteen, vaan jättävät sen niiden ”sisäiseksi asiaksi”.

Perustelu ontuu pahasti, sillä ainoastaan maistraatissa solmittujen samaa sukupuolta olevien parisuhteiden myöhempi kirkollinen siunaaminen tai siunaamatta jättäminen on sisäinen asia, ei vihkioikeuden epääminen mahdollisen sukupuolineutraalin lain siihen velvoittaessa.

Allekirjoittaneeltakin on usein kysytty, mikä tässä ns. sukupuolineutraalissa liitossa sitten kristillisiä piirejä närästää? Kysymys ei todellakaan ole näiden parisuhteiden määrän ”pelätystä kasvusta” tai muusta kuvitellusta skenaariosta. Kirkon vihkikaava ilmaisee asian ytimen: ”Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta…”

Kristitty tekee avioliittolupauksensa paitsi lain edessä niin ennen kaikkea Jumalan ja oman yhteisönsä edessä sitoutuen sen ihanteeseen, opetukseen ja traditioon avioliitosta. Siksi avioliittokäsitteen avaaminen samaa sukupuolta oleville osuu uskon ja opin reviirille eikä jääkään ”sisäisen asian” ulkopuolelle.

Kääntäen voisi kai miettiä, rajoittaisiko laki sukupuolineutraalista liitosta uskonnonvapautta pakottaessaan kirkot joko luopumaan opetuksestaan ja traditiostaan tai vihkioikeudestaan.

Pattitilanteesta on kuitenkin mielestäni luonteva ulospääsy; kehitetään avioliitto- ja parisuhdelakia erillisinä kuten tähänkin saakka.

Näin toteutuvat sekä yksilön yhdenvertaisuus lain edessä kuin myös uskonnollisen yhteisön oikeus avioliittonäkemykseensä.

 

Kirjoitus on julkaistu Iisalmen Sanomissa 3.8.2010

”Ken söi kesävoin…”

Kirjoitettu kirjoittajana

Venäjän ja Suomen välinen elintarvikkeiden tuontiselkkaus iski keskelle helteisen heinäkuun syvintä poliittista uneliaisuutta. Kun ”ruokanootin” ajoituskin osui sopivasti presidentti Medvedevin vierailun alle, oli kiire kaivella päivystävät dosentit kesälaitumiltaan ja kremlologit riippumatoistaan kertomaan, mistä tässä yya-henkisessä näytöksessä mahtaa oikein olla kyse. Tuontikiellon perusteina esitettyjä puutteita venäläisten laatuvaatimusten täyttämisessä kun oli jokseenkin vaikea selityksenä niellä. Pikemminkin meidän suomalaisten takaraivoihin nousi elintarvikeaihepiiriin sopiva sanonta, jossa puhutaan rakkaista itänaapureistamme voissa paiston yhteydessä.

Tuontikiellon taustasyinä on arvuuteltu Venäjän halua edistää omaa elintarviketuotantoaan ja pyrkimyksiä painostaa suomalaisia elintarvikeyrityksiä tuonnin sijasta asettumaan maahan, samoin lennokkaimmat näkevät tässä Venäjän halua näpäyttää Suomea liian innokkaista Nato-keskusteluista tai painostaa Suomea venäläisvähemmistön ongelmissa. Villien arvailujen keskellä ytimekkäimmän analyysin lausui mielestäni pitkänlinjan venäjäasiantuntija Tauno Tiusanen: ”Lännessä talous on pääasia ja politiikka sovitetaan siihen. Moskovassa asia on juuri päinvastoin”. Olivatpa syyt niitä tai näitä, niin selväksi on taas käynyt, että naapurisuhteita ei hoideta Brysselin kautta. Tätäkin vyyhteä asettuvat purkamaan suomalaiset ja venäläiset viranomaiset keskenään.

Pelkän poliittisen teatterin näyttämöksi joutumista ei elintarvikealalle soisi – se on yksinkertaisesti liian kallista. Venäjä on sen tärkein vientimaa ja viennin osuus puolestaan useita kymmeniä prosentteja suurimpien elintarvikeyhtiöiden liikevaihdosta. Lapinlahtelaisittain ehti jo säikähtää sitäkin, miten käy Valion suunniteltujen miljoonasatsausten, jos vienti pidemmällä tähtäyksellä tyrehtyy. Vaikka ala on vakuutellut, että selkkauksesta ei vielä ole aiheutunut suoranaisia seuraamuksia, niin esimerkiksi kotimaiset maitotuotteet ovat olleet marketeissa ”kesäkampanjahinnoissa” – sattumaa tai sitten ei.

Elintarviketeollisuus hikoilee paitsi vientiongelmien niin myös kasvavien tuontipaineiden ja muuttuvien kulutustottumusten kanssa. Kotimainen elintarvike ja lähiruoka ovat aina olleet korkeassa kurssissa juhlapuheissa ja gallup-kyselyissä, mutta kuluttajan valinnat kaupassa kertovat muuta. Kotimaisen ruuan osuus kaupan hyllyissä on enää puolet, kun se vajaat parikymmentä vuotta sitten oli lähes 80%.

Mediallakin on oma roolinsa; koko Suomen EU-jäsenyyden ajan se on kertonut kuinka syömme Euroopan kalleinta ruokaa. Kuitenkin ostovoimaan ja tulotasoon suhteutettuna se on kilpailukykyistä. Merkillistä olisikin jos bulgaarin ruokakassille kertyisi sama hinta kun tulotkin jäävät neljännekseen suomalaisten keskiansioista.

Maailman kaupan ristipaineissa Suomi ei avoimena taloutena voi kuitenkaan turvautua edes väliaikaisiin tuontikieltoihin oman tuotannon suojaamiseksi. Kuluttaja ja kaupan porras on vakuutettava muilla keinoin tekemään kotimaisuutta tukevia ostopäätöksiä.

 

(Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 30.7.2010)