Uutiset

RSS

Essayah harmissaan: Eurovasemmiston ajama direktiivi uhka Suomen merenkululle

Euroopan parlamentin työ- ja sosiaaliasioiden valiokunnassa äänestettiin tänään yritysten luovutusta (eli myyntiä) koskevan direktiivin soveltamisesta myös merenkulkuun. Tämä tarkoittaa, että alalle niin tyypillisissä luovutuksissa rajojen yli EU-jäsenmaasta toiseen henkilöstö seuraisi mukana. Aluksen hankkimisella esimerkiksi Suomen lipun alle ei olisi suomalaisia työllistävää vaikutusta.

Merenkulun työnantaja- ja työntekijäjärjestöt Suomessa ovat olleet yksimielisiä siitä, että direktiivi johtaa suomalaisen laivaston ulosliputukseen ja sitä kautta vähentäisi merityöpaikkoja. Merenkulku Suomen ja EU-lipun alla todennäköisesti vähenisi. Samoin työministeri Lauri Ihalainen helmikuussa suomalasille mepeille lähettämässään kirjeessä totesi uhkakuvien merenkululle olevan suuria.

– EPP-ryhmän esittelijä oli aivan oikealla kannalla eikä halunnut liikkeenluovutuksen sääntöjä merenkulkuun. Vihreät, sosialidemokraatit ja vasemmisto sen sijaan halusivat ja äänestivät komission esityksen puolesta. Esittelijän kantaa puolsi 14 jäsentä, 22 äänesti vastaan eli komission esitys voitti, 9 äänestäessä tyhjää, totesi valiokunnan ainut varsinainen suomalaisjäsen Sari Essayah.

– Tilanne oli kuitenkin nurinkurinen: Suomen sosialidemokraatit vastustavat komission esitystä muiden suomalaisten kanssa, Euroopan parlamentin sosialidemokraatit kannattavat. Äänestyksen lopputulos oli Euroopan sosialidemokraattien kannan mukainen. Onneksi puheenjohtajavaltio Kreikka ei aio ottaa asiaa käsittelyyn. Se, että parlamentti naulaa kiinni kantansa ennen vaalikauden loppua, on kuitenkin suomalaisille huono uutinen, harmitteli Essayah valiokunnan ottamaa kantaa.

Essayah: Lähetettyjen työntekijöiden valvonta paranee

Sari1crop_pieniEU-maista lähetettyjä työntekijöitä voidaan valvoa entistä paremmin, kun Euroopan parlamentin työllisyys- ja sosiaalivaliokunta päätti tänään lähetettyjen työntekijöiden täytäntöönpanodirektiivistä saavutetusta kompromissista neuvoston ja komission kanssa. Työntekijöiden tiedot tulee ennalta lähettää vastaanottavan jäsenmaan viranomaisille ja nämä voivat käyttää haluamiaan tarkastusmenettelyjä. Esimerkiksi Suomen veronumerojärjestelmä on todettu tehokkaaksi keinoksi estää harmaata taloutta.

– EPP:n puolalainen meppi Danuta Jazlowiecka sai pitkät ja vaikeat neuvottelut hienosti viedyksi hyvään lopputulokseen. Hän ei alun perin ollut samoilla linjoilla, mutta lojaalisti puolusti ryhmämme enemmistön näkemyksiä neuvotteluissa, kehuu Sari Essayah.

Palvelujen vapaan liikkumisen perusteella toisissa jäsenmaissa toimivat yritykset voivat lähettää työntekijöitään urakoimaan toiseen jäsenmaahan suhteellisin edullisin ehdoin: esimerkiksi puolalaisen firman työntekijästä maksetaan verot ja sosiaaliturvamaksut Puolaan, mutta hänen tulee saada firmaltaan Suomessa työehtosopimusten mukainen palkka ja työolosuhteet. Tätä on kuitenkin ollut vaikea valvoa: maksetaanko todellakin riittävää palkkaa vai pidättääkö firma joitain korvauksia välistä, ovatko kaikki työntekijät virallisesti töissä ja kuinka paljon on harmaata taloutta.

– Minua ihmetyttää demareiden äänestyskäyttäytyminen. Ensin vuosi sitten he äänestivät Jazlowieckan hyvää mietintöä vastaan. Nytkin osa vastusti saavutettua kompromissiä. Neuvottelujen tulos hyväksyttiin äänin 30-11, kolmen äänestäessä tyhjää.

Essayah ja Stihler vetämään Euroopan Parlamentin rukousryhmää

Europarlamentaarikot Sari Essayah (KD, EPP) ja Catherine Stihler  (SD, UK) ovat aloittaneet Euroopan parlamentin ekumeenisen rukousaamiaisryhmän uusina vetäjinä. He ovat ensimmäiset naiset ryhmän johdossa. Sari Essayah on myös ensimmäinen suomalainen ja helluntalainen tässä tehtävässä. Ryhmä on toiminut vuodesta 1980 saakka ja se on parlamentin vanhin yhteistyöryhmä.

Keskiviikkoaamuisin Strasbourgin täysistuntoviikolla pidettävissä tilaisuuksissa keskustellaan jostakin Raamatun kohdasta, rukoillaan ja syödään yhdessä aamiaista. Rukousaamiaiset ovat avoimia kaikille parlamentissa työskenteleville. Säännöllisesti tilaisuuksiin osallistuu parisen kymmentä meppiä ja virkamiestä. Pienimuotoisempi piiri kokoontuu myös Brysselissä. Vuosittain joulukuun alussa pidetään satoja osallistujia kokoava Euroopan rukousaamiaistilaisuus oheistapahtumineen.

– Kristittyjen päättäjien yhteistyö ja yhteys yli seurakuntarajojen merkitsee minulle paljon. Tutustuminen ja hengellinen yhteys helpottaa myös yhteistyötä käytännön lainsäädäntötyössä kun etsitään yhteisiä linjoja ja kompromisseja. Rukousaamiainen on meille itse kullekin hengähdystauko ja latautumisen paikka kiireisen työn keskellä, toteaa Essayah.

Essayah: Suosikkini on Barnier

Luxembourgin entinen pääministeri Jean-Claude Juncker on ennakkosuosikki huomisessa äänestyksessä EPP:n pääehdokkaaksi komission puheenjohtajaksi. Kristillisdemokraattien meppi Sari Essayah (KD, EPP) kertoi kuitenkin asettuvansa komissaari Michel Barnierin kannalle. Valinta on näiden kahden välillä, kun Latvian entinen pääministeri Valdis Dombrovskis vetäytyi viime metreillä ja pohjoisen Euroopan pääministerit kieltäytyivät kunniasta hankalan pääministerin asemansa vuoksi.

– Sisämarkkinakomissaarina Michel Barnier on ollut hyvä ja aikaansaava työssään. Tein hänen kanssaan yhteistyötä, kun vastasin Euroopan parlamentin puolesta yhteisen maksualueen SEPA:n voimaantulosta. Barnier on asiantunteva ja edustaa tasapainoista ja kuluttajamyönteistä linjaa, joka ei myötäile suuriakaan pankkeja. Lisäksi hänen sosiaalista markkinataloutta painottavat linjauksensa antaisivat Euroopalle tässä tilanteessa parhaat eväät selvitä.

Kongressissa hyväksyttiin myös EPP:n vaali- ja toimintaohjelma vuosille 2014-2019.
– Tekemiäni muutosesityksiä mm. nuorisotyöttömyydestä oli otettu huomioon. Jäsenvaltioiden vastuuta näissä kysymyksissä ei voida ohittaa, linjasi Essayah EPP:n kongressissa Dublinissa.

Essayah osallistuu rukousaamiaiselle Washingtonissa

Europarlamentaarikko Sari Essayah (kd) osallistuu 5.-6.2. Yhdysvaltain kongressin järjestämälle rukousaamiaiselle Washington DC:ssa.

Tilaisuudessa puhuu mm. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama. Vuosittain järjestettävään tapahtumaan ja sen oheistilaisuuksiin kokoontuu laaja joukko USA:n poliittista ja liike-elämän johtoa sekä kutsuttuja kansainvälisiä vieraita ympäri maailmaa.

Suomesta tilaisuuteen ovat kutsuttuina menossa myös kansanedustajat Peter Östman (kd) ja Timo Soini (ps) sekä valtiosihteeri Andrei Nahkala, yritysjohtaja Kai Kaasalainen ja pastori Antero Laukkanen.

Essayah tyytyväinen: EU:n ruoka-apu jatkuu

Euroopan parlamentin työllisyys- ja sosiaalivaliokunnassa hyväksyttiin tänään tiistaina neuvoston kanssa saavutettu neuvottelutulos ruoka-avun jatkosta.

”Seuraavalle seitsenvuotiskaudelle 2014-2020 EU:n ruoka-apu jatkuu uudella nimellä: ’Tuki kaikkein vähävaraisimmille’. Suomen osuus jäsenvaltioiden saamasta noin 3,4 miljardin euron yhteissummasta on 20 miljoonaa euroa. Lisäksi kansallista rahoitusta tulee olla 15 %. Se riittää turvaamaan meillä monen seurakunnan ja järjestön välittämän ruoka-avun”, iloitsee työllisyys- ja sosiaalivaliokunnan jäsen Sari Essayah (KD, EPP).

Ruoka-avun jatkuminen oli pitkään vaakalaudalla, kun neuvostossa oli määrävähemmistö estämään pakollisen rahaston voimaantulo. Määrävähemmistö kuitenkin lopulta suli ja Euroopan parlamentin kanta voitti.

”Koska rahastosta vähävaraisimpien auttamiseksi tuli kaikille jäsenmaille pakollinen, poistui Suomestakin kiistely siitä, tulisiko jäsenmaille vapaaehtoiseen järjestelmään osallistua. Jäsenmaiden päätettäväksi jää, annetaanko apu elintarvikkeina vai myös tavara-apuna”, Essayah selventää.

”EU:n nykymuotoinen ruoka-apu lakkaa vuoden vaihteessa, joten oli tärkeä saada uusi rahasto sitä korvaamaan niin pian kuin mahdollista. Vaikka kompromissi ei ollut paras mahdollinen, turvaa se kuitenkin tärkeimmän eli avun jatkumisen, ja päätös saatiin aikaiseksi näin sopivasti joulun alla”, toteaa Essayah.

Muutos oli pakko tehdä, sillä EU-tuomioistuin määräsi, että entisen muotoista ruoka-apua oli mahdollista jakaa vain interventiovarastoihin kerätyistä maataloustuotteiden ylijäämistä. Varastojen ollessa tyhjillään ulkopuolisia ostoja ei sallittu.

Mepin toimintakertomus 2013

Mitä meppini touhusi kuluneen vuoden aikana? Millaiset asiat ovat hänen sydäntään lähellä? Meppi Sari Essayah´n työvuosi 2013 on nyt tiivistettynä kuvin ja tekstein luettavissa netissä. Toimintakertomus 2013

Tilastot kattavat vain osan meppien työstä, mutta silti ne kertovat, että Sari Essayah on yksi Euroopan parlamentin aktiivisimmista jäsenistä. Hän on peräti neljänneksi aktiivisin kaikkiaan 766 mepistä, kun kyse on muutosesitysten tekemisestä komission lakiesityksiin. Sari on ollut kautensa aikana kahden mietinnön ja kahden lausunnon esittelijä. Varjoesittelijän tehtäviä hänellä on ollut yhteensä 13.

Toimintakertomuksesta löytyvät seuraavat kuvalliset artikkelit:

  • Asiallisen kriittisellä EU-linjalla
  • EU-maiden taloudelle tehokkuutta
  • Lähi-idän myllerryksiin apua
  • Työtä ihmisarvon kunnioittamisen puolesta
  • Aktiivinen vaikuttaja
  • Lehdistä poimittua
  • Mepin työvuosi
  • Liikuntaa Sarin tiimissä
  • Mepillä on väliä!
  • EPP – työtä rauhan, vakauden ja demokratian puolesta
  • EPP-puolueperhe ja -ryhmä esittelyssä

Tutustu toimintakertomukseen 2013 tästä.

Kristillisdemokraatit nimesivät kymmenen eurovaaliehdokasta

Kristillisdemokraatit nimesivät kymmenen eurovaaliehdokasta

Kristillisdemokraattien puoluevaltuusto nimesi 30.11.2013 kokouksessaan 10 ehdokasta kevään 2014 europarlamenttivaaleihin. Europarlamenttiehdokkaiksi valittiin erittäin osaava tiimi, joukossa on mm. kolme kansanedustajaa, yksi europarlamentaarikko ja kolme lääkäriä. Nimetyksi tulivat seuraavat henkilöt:

Sauli Ahvenjärvi, kansanedustaja, puolueen varapuheenjohtaja, Tekn.tri, Rauma, 56 v.

Niklas Andersson, ministerin erityisavustaja, metsätalousinsinööri, upseeri, Raasepori, 35 v.

Sari Essayah, europarlamentaarikko, KTM, Lapinlahti, 46 v

Jouko Jääskeläinen, kansanedustaja, Valt.tri, Vantaa, 61 v.

Timo Keskitalo, pastori, Siuntio, 55 v.

Jukka-Pekka Kuokkanen, liiketoimintajohtaja, LL, Lieto, 55 v.

Laura Peuhkuri, projektijohtaja, VTM,DI, puolueen varapuheenjohtaja, Lappeenranta 37 v.

Juha Richter, lääkäri, Oulu, 29 v.

Tiina Tuomela, lastentautien erikoislääkäri, LKT, Vantaa, 53 v.

Östman Peter, kansanedustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja, Luoto, 51 v.

Puolueen puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen totesi olevansa tyytyväinen ja ylpeä vaaleihin nimetystä joukkueesta ja luottavansa puolueen menestykseen tulevissa vaaleissa.
– Puolue otti pitkän askeleen kohti vaalimenestystä ensimmäisellä listallaan. Paikka säilytetään kovalla työllä ja loistavalla joukkueella, Räsänen totesi.

Kristillisdemokraatit täydentävät ehdokaslistaansa 2.2. seuraavassa puoluehallituksen kokouksessa.

Puoluesihteerinä jatkaa Asmo Maanselkä

Kristillisdemokraattien puoluevaltuusto valitsi yksimielisesti Asmo Maanselän jatkamaan puolueen puoluesihteerinä seuraavat kaksi vuotta, eli kauden 2014 – 2015.

Essayah: Saattohoito kuntoon, ei eutanasialle

Essayah: Saattohoito kuntoon, ei eutanasialle

Europarlamentaarikko Sari Essayah (EPP, KD) vastustaa eutanasiaa vastauksena elämänlopun vaikeisiin kysymyksiin. Sen sijaan Essayah peräänkuuluttaa saattohoidon kehittämistä.

– Niissä maissa joissa eutanasia on laillistettu, on saattohoidon kehittäminen vastaavasti kärsinyt. Sen sijaan että laillistetaan teko, jota sekä Suomen Lääkäriliitto että Maailman Lääkäriliitto vastustavat epäeettisenä ja joka on kielletty Hippokrateen valassa, tulisi kehittää saattohoidon tasoa, sanoo Essayah.

Eutanasialiike kampanjoi laillistamisen puolesta monissa Euroopan maissa, joissa lainsäädäntö ei sitä salli ja kannattaa eutanasian laajentamista niissä muutamassa maassa,  jossa eutanasia on jo laillistettu. Tämä huolestuttava kehitys laajentaisi eutanasian koskemaan myös muita kuin kuolemansairaita potilaita, kuten mielenterveyspotilaita ja lapsia.

Essayah puhui Euroopan Parlamentissa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa julkistettiin Euthanasia Prevention Coalition – Europe-järjestö, joka kokoaa yhteen eutanasiaa vastustavia kansalaisjärjestöjä ympäri Euroopan. Järjestön tarkoituksena on puhua niiden puolesta, jotka ovat huolissaan eutanasian laillistamisen vaikutuksista ihmiselämän arvoon.

 

Essayah: Yhtenäinen ALV-ilmoitus hyväksi kansainvälistyville pienyrityksille

Pielisen Karjalan Yrittäjäjuhlassa Valtimolla lauantaina puhunut europarlamentaarikko Sari Essayah (KD/EPP) muistutti, että paremmalla sääntelyllä voidaan luoda edellytyksiä talouskasvuun, työllisyyteen ja hyvinvointiin sekä vauhdittaa yrittämisen mahdollisuuksia.

– Esimerkiksi tällä hetkellä 28 EU-maassa on vielä erilaiset ALV-ilmoitukset, joissa on eri tietosisältö, käsitteet määritellään eri tavoin eikä niiden täyttämiseen saa kunnolla apua. Ilmoitukset jätetään eri sääntöjen mukaisesti ja ne täytyy täyttää kansallisella kielellä. Isoilla yrityksillä, joilla on toimintaa monissa maissa, on varaa maksaa nykyisten sekavien ALV-käytäntöjen byrokratiasta, mutta pienillä yrityksillä tämä on suhteessa suurempi ongelma, Essayah summasi yrittäjän haasteita.


Komission laskelmien mukaan noin 30 miljoonaa yhtiötä EU:ssa jättää vuosittain yli 150 miljoonaa ALV-ilmoitusta. Näistä 6,5% on pieniä yrityksiä ja 92,2% alle 10-hengen mikroyrityksiä. Kulut ALV-ilmoituksista ovat arvion mukaan 30 miljardia euroa vuosittain.


Essayah on oman poliittisen ryhmänsä EPP:n puolesta vastuussa direktiiviesityksestä, jolla ajetaan nykytilanteeseen muutosta ja halutaan vakioitu ja samoilla säännöillä eri maissa hyväksyttävä ALV-ilmoitus.


– Vakioitu ALV-ilmoitus säästäisi komission laskelman mukaan byrokratiakuluja 15 miljardia euroa vuodessa. Samalla pk-yritysten kansainvälistymisen tieltä poistuisi jälleen yksi merkittävä este. Nyt kun olemme kovassa kansainvälisessä kilpailussa ja yritämme nousta taantumasta, on tärkeää tehostaa EU:n jäsenmaiden taloutta. Mielestäni tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka paremmalla sääntelyllä voi auttaa avaamaan markkinoita suomalaisille yrityksille, totesi Essayah.