Lehtiartikkelit

RSS

KD-lehti: Onko elämällä arvoa kaikissa vaiheissa? Eurooppa-puolueet jakautuvat elämän ja kuoleman kysymyksissä

Eurooppa-puolueet jakautuvat elämän ja kuoleman kysymyksissä, selvittää Esa Erävalon raportti Brysselistä.

Elämä on perustavin ihmisoikeus. Oikeus elää. Minkälaista politiikkaa EU-puolueet harjoittavat näissä kysymyksissä? Asiaa pääsee selvittämään Eurooppa-puolueiden nettisivuilta. Varsinaisista vaaliohjelmista tai periaateohjelmista ei asioista saa selvää, joten abortin suhteen kanta löytyy  käytännön äänestystilanteista.

Kuuluuko abortti ”ihmisoikeuksiin, joiden rikkominen loukkaa naisten ja tyttöjen oikeutta tasa-arvoon, syrjimättömyyteen, ihmisarvoon ja terveyteen”, kuten Edite Estrelan (sd) mietintö viime joulukuussa esitti?
EPP:n ja ECR:n vaihtoehtoinen päätöslauselmaesitys puolestaan katsoi, että aborttiin liittyvät kysymykset kuuluvat jäsenmaiden päätösvaltaan. EPP:n ja ECR:n kanta voitti niukasti äänin 334-327.

EPP:n periaateohjelman mukaan puolueen perusarvo on ”ihmiselämän arvo kaikissa sen olemassaolon vaiheissa”, eli EPP on sekä aborttia että eutanasiaa vastaan.

ALDE:n vaaliohjelma vuodelta 2004 julistaa, että ALDE taistelee sen puolesta, että avoliitot ja samaa sukupuolta olevien liitot
saavat samat oikeudet kuin avioliitot, sekä puolue edistää sukupuolineutraalia avioliittoa jäsenmaissa. Sama liberaali linja on vallalla sosialidemokraateissa, joiden MEP Michael Cashman valitti, ettei Kroatian kansanäänestyksessä hyväksytty sukupuolineutraalia avioliittoa. Parlamentti on äänestänyt samaa sukupuolta olevien parien kohtelusta muutaman kerran, mutta kyse on ollut ei-sitovista suosituksista.

Lue europuolueiden kannoista ja suomalaismeppien äänestyskäyttäytymisestä KD-lehden 10.4.2014 artikkelista tästä

Meppiuutiset: Sari Essayah lasketaan suomalaismeppien parhaimmistoon

sariessayah9878_press_crop_pienempi

”Hyvää työtä viiden vuoden ajan”

Sari Essayah on parlamentin suurimman poliittisen puolueen Euroopan kansanpuolueen (EPP) ryhmän jäsen. Puolueeseen kuuluu kristillisdemokraattisia ja keskusta-oikeistolaisia puolueita ympäri Eurooppaa.
– EPP:n periaateohjelma korostaa hyvin kristillisdemokraattisia arvoja, kuten ihmisarvon suojelua. Työn tuloksellisuuden kannalta on ollut hyödyllistä saada suuren ryhmän vaikutusvalta taakseen. Kauppatieteiden maisteri Sari Essayah työskentelee työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnassa sekä talous- ja raha-asioiden valiokunnassa. – Valiokunnat sopivat minulle hyvin. Olin myös eduskunnassa vastaavien valiokuntien jäsen.

Sari Essayah on ollut parlamentin kaikista 766 mepistä kolmanneksi aktiivisin tekemään muutosesityksiä lakiesityksiin, mietintöihin ja lausuntoihin. Monessa niistä hän on vastustanut kehitystä liittovaltion suuntaan, kuten yhteisiä velkakirjoja eli eurobondeja, yhteisvelkaa, työttömyys- tai muun sosiaaliturvan siirtoa EU:n hoidettavaksi ja EU:n budjetin kasvattamista.
– Eurooppalainen yhteistyö ei saa olla pyrkimystä elää toisten kustannuksella, vaan jäsenmaissa on tehtävä rakenteellisia uudistuksia ja vastuullista talouspolitiikkaa, Essayah linjaa.

Meppiuutiset käy läpi Essayah`n toimintaa vaalikauden aikana. Lue enemmän Meppiuutiset 20.3.2014

Kuuro meppi Ádám Kósa haluaa tasa-arvoisemman Euroopan

Euroopan parlamentin historian ensimmäisen kuuron mepin Ádám Kósan äidinkieli on Unkarin viittomakieli. V. 2013 hän sai Vuoden meppi palkinnon aktiivisesta työstään parlamentin työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnassa. Hän uskoo siihen, että myös niille ihmisille, joilla on elämässään erityisiä rajoitteita, voidaan tarjota monenlaisia mahdollisuuksia elämässä ja unelmat voivat toteutua.

Katsele Ádám Kósan haastattelu 3.3.2014 EPP TV:stä.

 

KD-lehti Ukrainan tilaanteesta: Suomettuminen on jäänyt historiaan

Europarlamentaarikko Sari Essayah kertoo, että europarlamentti kokoontui Strasbourgissa viettäen hiljaisen hetken aiemmin Kiovan mielenosoituksissa henkensä menettäneiden muistoksi.
Essayah’n mukaan lännessä on ollut harhaluuloja siitä, että entiset neuvostotasavallat olisivat jossain vaiheessa olleet täysin Venäjästä riippumattomia. Venäjän näkökulmasta entiset IVY-maat puolestaan kuuluvat sen valtapiiriin edelleen ja niiden turvallisuus on Venäjälle erittäin tärkeä.
– Etupiirit ovat olleet koko ajan olemassa, ehkä lännessä on vain suljettu niiltä silmät. Suomi sen sijaan näyttää siirtyneen uuteen aikaan, jossa suomettumisella ei ole ulkopolitiikassa enää paljon sijaa. Presidentti Sauli Niinistö totesi nyt reaaliajassa Venäjän rikkoneen kansainvälistä oikeutta Ukraina-operaatiollaan.

Essayah näkee Ukrainan rauhanomaisen kehityksen edellyttävän demokraattisten vaalien aikaansaamista. Presidentinvaalit on määrä pitää Ukrainassa samana päivänä kuin europarlamenttivaalit EU:ssa eli 25.5. Sitä ennen pitäisi saada pidettyä rauha maassa.
– Opposition pitää pystyä toimia yhdessä. Jonkilainen toimiva hallintomalli on rakennettava ja presidentin valtaoikeuksia supistettava, Essayah listaa.

Europarlamentin päätöslauselmassa todetaan selkeästi, että jokainen eurooppalainen valtio voi hakea unionin jäsenyyttä, myös Ukraina. Jäsenyyden ratkaisee demokratia, perusvapaudet, ihmisoikeudet ja vähemmistöjen aseman kunnioittaminen. Assosiaatio- ja kauppasopimus EU:n kanssa on yhä mahdollinen, kun Ukraina on siihen valmis.
– EU haluaa jatkaa yhteistyötä Ukrainan kanssa, jolla voi olla myös pitemmälle johtavia seurauksia, Essayah tulkitsi.

Lue lisää KD-lehden artikkelista 7.3.2014

 

 

 

KD-lehti: Sari kutsuu kisaan – Kuntoilun aloittaminen ei ole koskaan myöhäistä

Pimeyden ja kylmän keskellä on kiusaus jäädä sohvan nurkkaan ja unohtaa terveyttä ylläpitävä liikunta. Talviliikuntalajeja sisällä ja ulkona löytyy joku sopiva jokaiselle. Meppi-Sari pitää huolta kunnostaan ja jaksamisestaan säännöllisen liikunnan avulla. Zumba-tunnille hän suuntaa perjantaisin, jos vain kalenteri sen sallii.
– Talvisää ei estä lenkkeilyn jatkamista, kunhan varustautuu kelin mukaan, muistuttaa europarlamentaarikko Essayah.
Nastalenkkarit, kävelysauvat, heijastimet ja kerrospukeutuminen sekä huolellinen alkulämmittely ovat maailmanmestari-
kävelijän vinkkejä talviliikuntaan.
– Oranssipaitainen juoksutiimi valloittaa keväällä useita juoksutapahtumia, joissa nautitaan hyvästä seurasta ja
liikunnan ilosta. Ilmoittautuminen mukaan motivoi liikkumaan myös talven aikana.

Hän uskoo myös esimerkin voimaan. Mepin nettisivuilla www.essayah.fi/run on julkaistu viikoittain Lenkkivieras- haastatteluja. Sarjan aloitti tammikuussa ystävä huippu-urheiluajoilta, Ringa Ropo, joka toimii nykyisin tyttärensä valmentajana. Hän muistuttaa, ettei kuntoilun aloittaminen ole myöhäistä milloinkaan.

Lue lisää KD-lehden artikkelista 20.2.2014

KD-lehti: Pankkiunionin riskit ja lupaukset

– Pankkivalvonta suurten ylikansallisten pankkien osalta siirretään EKP:n tehtäväksi ja se valvoo pienempiä pankkeja kansallistenvalvojien kautta, toteaa  europarlamentaarikko Sari Essayah.

Lokakuuhun mennessä EKP:n on arvioitava pankkien varojen laatu ja suoritettava tulevaisuudessa mahdollisten riskien arvioinnit eli stressitestit noin 120 isoimmalle pankille.
– Tarkoitus on varmistaa, että pankkien tilanne on selvillä ennen kuin EKP marraskuun alussa ottaa suoran valvonnan nähtäväkseen, selvitti viime viikolla parlamentin talousvaliokunnassa kuultavana ollut Sabine Lautenschläger,josta tulee pankkivalvontamekanismi SSM:n hallituksen varapuheenjohtaja.

– Ajatus on, että pankkien ongelmat ratkaistaan ennen pankkiunionia kansallisella rahoituksella ja siihen lähdetään ”puhtaalta pöydältä”. En ole vielä täysin vakuuttunut,että valvojien resurssit voittavat suurten pankkien kyvyn piilotella tappioitaan ja etteikö pienissä kansallisissa pankeissa voisi piillä suuria tappioita ja heikkouksia, jotka vaativat tulevina vuosina ratkaisua, kommentoi Essayah.

EKP on toivonut lisäksi jonkinlaista hätärahoitusjärjestelmää,jos kansallinen rahoitus ei riitä. Silloin katsotaan lähinnä Euroopan Vakausmekanismin, EVM:n puoleen, josko se lainaisi jäsenmaille, jotta ne voisivat pääomittaa pankkejaan. Se edellyttää kuitenkin, että kaikki jäsenmaat, myös Suomi, ovat asiasta yksimielisiä.

Lue lisää KD-lehden artikkelista 13.2.2014

EuroVelo in TEN-T – An interview with Sari Essayah

eurovelo_essayahSari Essayah is a Member of the European Parliament for the European People’s Party in Finland. Although better known for being a world-championship winning race-walking athlete, she has had a life-long connection to cycling.
After she and her party supported the inclusion of references to cycling and EuroVelo in the regulations for the Trans-european Transport Network (TEN-T), we caught up with her at the European Parliament to talk about her life as an everyday cyclist.

Why did you and the EPP support the inclusion of a reference to cycling in the TEN-T (Trans-European Transport Network) regulations? Why should more European funding be made available for cycling?

SE. As you can tell from my background, growing up using a bike, for me, cycling is for every day. Just as other methods of transport – roads, rail, shipping have their place in TEN-T, cycling has its place too.

It’s good to note that the EPP is also a climate friendly party. Investment in cycling is obviously important from the perspective of climate change, but I find the thing that most people care about is the quality of air in cities. Investment in cycling can improve everyone’s quality of life in this way.

If people haven’t grown up with cycling as a day-to-day means of transport they may be quick to dismiss it as a sport or a leisure activity. For me it is quite natural that it is also a very good way of getting around.

Read more

KD-lehti: Tilastoja meppien työstä täytyy osata lukea

Sari Essayah on 4. aktiivisin kaikkiaan 766 mepistä tekemään parannusesityksiä komission lakiesityksiin, paljastavat votewatch.eu sivuston tilastot. Sari Essayah on katsonut monen muun suomalaismepin tapaan, että tärkeintä on vaikuttaa lainsäädäntöön valiokuntavaiheessa tekemällä komission esityksiin parannusesityksiä.

Lue lisää KD-lehden artikkelista (2.1.2014)

KD-lehti: Suomi tarvitsee uskonnonvapausstrategian

Suomen Ekumeeninen Neuvosto esitteli viime viikolla Euroopan parlamentissa tekemänsä selvityksen ”Uskonnonvapaus ja ulkopolitiikka – suosituksia Suomelle”. Kuulemassa olivat europarlamentaarikko Sari Essayah’n ja Anneli Jäätteenmäen ohella joukko meppien avustajia, virkamiehiä sekä kansanedustajia. Toinen selvityksen kirjoittajista, Anna Hyvärinen, muistutti, että 84 % maailman väestöstä tunnustaa jotain uskontoa, mutta n. 75 % elää sellaisissa maissa, joissa uskonnonvapautta rajoitetaan. Suomen ulkopolitiikalla on vahva syrjimättömyyden agenda ja ihmisoikeuspohjainen lähestymistapa. Kuitenkin uskonnonvapauskysymyksiin on paneuduttu Suomen ulkoasianministeriössä heikosti ja osaaminen on vähäistä. Suomi tarvitsee uskonnonvapausstrategian ja uskonnonvapauskysymykset tulee valtavirtaistaa osaksi Suomen ulkopolitiikkaa, selvityksen laatijat esittävät.

Lue lisää KD-lehdessä 12.12.2013 julkaistusta artikkelista.

KD-lehti: Kristillisdemokraatit edistäisivät EU:n sisämarkkinoita

Eurovaalien ehdokasasettelu käynnistyi Kristillisdemokraattien riveissä rytinällä viime viikonloppuna, kun puoluevaltuusto nimesi kisaan kymmenen ensimmäistä ehdokasta. Kärkenä on europarlamentaarikko Sari Essayah. Puoluevaltuusto toivoi Kristillisdemokraattien lähtevän vaaleihin jollakin selkeällä teemalla, joka erottaisi puolueen toisaalta kaikkea unioniin liittyvää vastustavista populisteista ja toisaalta liittovaltiokehitystä ajavista federalisteista. Essayah epäili myös, että ääripäät saattavat hallita keskustelua, jolloin rakentava kriittisyys voi jäädä jalkoihin. Essayah’n mukaan keskustelu Suomessakin kärjistyy usein siihen, että ollaan joko EU-vastaisia tai -myönteisiä. Tällöin unohtuu, että on olemassa mahdollisuus edistää jossain asioissa integraatiota ja vastustaa sitä toisissa asioissa. – Minut itsenikin tunnetaan liittovaltiokehityksen vastustajana, mutta olen innokas sisämarkkinoiden edistäjä, hän kertoo. Essayah’n mielestä Suomen kaltaiselle avoimelle ja vientiin suuntautuvalle taloudelle on 500 miljoonan ihmisen toimivista sisämarkkinoista kiistatonta hyötyä. Toimivien sisämarkkinoiden rakentamiseksi on alun perin haluttu luoda tavaroiden, palveluiden, työvoiman ja pääoman vapaa liikkuvuus. Sitä varten on tarvittu sääntelyä, sillä yritysten toimintaedellytysten kannalta yhtenäisempi lainsäädäntö on toki parempi kuin 28 erilaista. – Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa tämä sääntely onkin estämässä tavaroiden, palveluiden, työvoiman ja pääoman vapaan liikkumisen, Essayah sanoo.

Lue lisää KD-lehdessä 5.12.2013 julkaistusta artikkelista.